logo

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ensimmäinen adventtikynttilä sytytettiin

Joka vuosi tuntuu hienolta käynnistää virallisesti joulun odotus. Tänä vuonna lumi on antanut odottaa itseään ja päätimme tehdä pienen kävelyn omassa lähimetsässämme ja kerätä sieltä vihreitä aarteita adventtiasetelmaani. Sammaleinen metsä oli kuin sadusta. Isot tummat oksat kaareutuivat vihreän sammalikon ylle. 



Äskettäin Oslon matkalta hankkimani posliiniset kuusenkoristeet pääsivätkin nyt heti tuoreeltaan käyttöön adventtiasetelmassani. Kuusen kävyt ja tammenterho oliva siinä kuin kotonaan. Niilläkin oli minulla vahva merkitys pihapiirin puiden symboleina.


Joulun väriä en ole vielä päättänyt, mutta adventti tuntui valkoiselta. Ehkä siksi, että tumma maa kaipasi vastapainoa. Siksipä ensimmäinen amaryllis oli valkoinen.


 Pieni vihreys liittyi vielä mukaan, vaikka aselelma jo uumoilikin lumen ja jään hohdetta.




Kaunista Adventtia!

lauantai 28. marraskuuta 2015

Uusi laattaterassi pukeutui jouluun

Loppusyksystä pihaterassimme saivat uuden modernin laatoituksen. Kiveyksiksi valittiin tänä vuonna markkinoille tullut 698x698 betonilaatta. Se on selkeälinjainen ja uudisti kiveysten ilmettä talon suunnittelun lähtökohtia kunnioittaen. Muoto, materiaali sekä ympäröivän luonnon kalliosta otettu väri ovat samat kuin aikanaan taloon suunnitelluissa 350x350 betonilaatoissa. Uutta oli laatan koon tuoma upea graafisuus, puhdaslinjaisuus ja asennuksen saumattomuus. 

Laattojen uusiminen vaikutti oleellisesti yleisilmeeseen ja viihtyisyyteen ja samalla tehtiin myös aikamatka tähän päivään.


Adventin alkaessa pihaterassien oli sitten aika pukeutua jouluun. Ja mikä sen mieluisampaa kuin sisustaa uusitut terassit ensimmäistä kertaa.


Nyt ei muuta kuin lunta odottamaan...


Terveisin,