tiistai 31. joulukuuta 2019

Uuden vuoden upeat näyttelyt Brysselissä

Ihanaa vuoden 2019 viimeistä päivää kaikille!
Tänä vuonna minulla on ilo saada vastaanottaa uusi vuosi Euroopan sydämessä, Brysselissä.


Uuden vuosikymmenen kynnyksellä tulee miettineeksi uutta ja vanhaa omassa elämässä ja laajemminkin. Tällä Brysselissä Suomen Euroopan neuvoston puheenjohtajuuskausi kirjataan kohta päättyneeksi ja tekstit vaihtuvat Euroopan neuvoston rakennusten seinällä.


Monessa asiassa tekniikan kehitys on avannut kokonaan uusia mahdollisuuksia oppimiselle ja kokemuksille. Näin on myös taiteessa. Vielä viime vuosikymmenellä taidenäyttelyiden ja museoiden vahtimestarit valvoivat haukan silmin, että kukaan ei onnistunut kuljettamaan kameraa näyttelyyn heidän ohitseen. Tänä päivänä yleisö upotetaan kolmiulotteiseen virtuaaliseen maailmaan, jossa taide kirjaimellisesti ympäröi katsojan.


Yksi tällainen upea näyttely on Beyond Bruegel. Näyttely rakentaa mukaansa tempaavan ja mielenkiintoisen kuvan sydänkeskiajalla vaikuttaneesta flaamilaisesta taidemaalarista Peter Bruegelistä (1525-1569).

Käy ilmi, että mestari oli oman tiensä kulkija, joka poimi vaikutteita ajasta, mutta kehitti niitä omaan suuntaansa ja omalla tavallaan. Hän matkusti Italiaan, piirsi ja maalasi muistiin kaiken näkemänsä ja toi yksityiskohdat mielenkiintoisella tavalla maalauksiinsa.

Mukana maalauksissa on huumoria ja ironiaa, sotaa ja kauhua, inhimillistä elämää, rakastumisineen ja juopotteluinen, näkemyksiä ulkomaailmasta matkailun kautta ja keskiajan tyyliin tietysti uskonnollisia vaikutteita.



Uusi tekniikka tuo kaiken niin eläväksi ja nostaa esiin yksityiskohtia myös silloin, kun ei ehkä tunne taiteilijan töitä valmiiksi.


Kokemuksena taideteoksien maailmaan sisään astuminen on vahva ja puhutteleva.


Tässä vielä lyhyt video, joka antaa vaikutelmaa tunnelmasta. 
Näyttely on avoinna vielä tammikuun 2020.




Toinen virtuaalinen taidekokemus Brysselissä on Galerie Hortan 
Claude Monet Immersive Experience -näyttely.


Myös tässä näyttelyssä yleisö on osana taitelijan elämää, historiaa ja tuotantoa.


Myös nuoret ja lapset tuntuivat viihtyvän näyttelyssä. Pienimmät saivat kiipeillä ja tasapainoilla kaltevilla lattiapinnoilla, tai katsella taidetta lattialle levitetyillä matoilla tai penkeillä.




Suuren impressionistimestarin upeat työt ihastuttivat näyttelyvieraita.








Claude Monet -näyttely on avattu marraskuun lopussa ja se jatkuu 19.4.2020 saakka.


Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta 2020!


sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Joulun helppoja asetelmia

Tänä vuonna joulu tulee hiljaisesti ja yksinkertaisesti. Luontoa kuunnellen ja kunnioittaen. Pihanurmikolle villiintynyttä sammalta on otettu varovasti talteen ja jokaisen syysmyrskyn riepoteltua pihapuita, saatiin kerättyä aikamoinen sato pudonnutta jäkälää. Nyt ne sitten pääsevät paraatipaikoille koristamaan joulun asetelmia ja kattauksia.


Hyasinttisipulit kokoontuivat tinavadille sammalien ja jäkälien joukkoon kuin sisarukset konsanaan.
Kukkakaupassa sipulien suojaksi oli laitettu kaunis koristevaha.



Toiveeni on, että kukat aukeaisivat hitaasti, jos lainkaan. Pelkistetty sipuliasetelma on minulle mieleinen. Kun sipulit säilytetään viileässä, kukkien aukeaminen hidastuu ihan luonnostaan.



Jos ja kun kukat sitten jouluksi avautuvat, on luvassa kaunis rivi valkoisia hyasintteja.



Seuraavat sipulit olivat saaneet kullanvärisen koristevahan. Niitä sommittelin kuvioituihin kivikulhoihin. Yksinkertaiset muodot ja värimaailma tuntuivat sopivilta.


On mielenkiintoista huomata, miten lapsuudessa koetut joulumuistot kulkevat tavalla tai toisella elämässä eteenpäin. Minun lapsuuteni joulupöytää koristivat perinteiset Dalahästenit. Tänä vuonna oman kotini koristukseksi päätyi moderni, betoninen taalainmaanhevonen. Se on valmistanut helsinkiläinen Blåvilla.


Ruokailutilamme lasipöydän tunnelma on erilainen, vaaleampi ja kevyempi. Halusin rakentaa hyasinttiasetelmia myös tähän tilaan. Uutta ja vanhaa yhdistäen. Ja jälleen kerran, rekvisiittaa pihalta keräten.


Näissä kukkasipuleissa on oma multa ja juuret tallella. Ne tarvitsevat kastelua ja saavat luvan kasvaa.


Kukkasipuliasetelmat toimivat mielestäni hyvin myös perinteisemmissä astioissa. Joulun kattauksiin yhdistän mielelläni hiottua lasia ja kristallia.





Betoninen Dalahästen pääsi myös adventtipöytään - kolmatta adventtia avaamaan. Hauska huomata, että raffi betonipinta toimii myös kevyen lasin kaverina.



Oikein ihanaa joulun odotusta ja mukavia koristeluhetkiä!

Jos joulun luonnonläheiset sisustustrendit kiinnostavat, lue niistä lisää Deko-lehden artikkelista:


Terveisin,

Marja


sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Joulun värit löytyvät luonnosta

Minun on ihan pakko tunnustautua jouluihmiseksi. Siksi joulukuun alku tuntu aivan erityisen hienolta. Pikkuhiljaa voi virittäytyä ja valmistella kotia juhlan tunnelmaan. Joka vuosi joulumme saa oman värin. Tänä vuonna luonto avasi adventin upealla valollaan ja innoitti minua värivalinnoissa. Pääsin jopa kokeilemaan koristeiden sopivuutta luonnon omassa maisemassa.



Lumen ja jään yhdistelmä on kaunis ja mielessään sitä aina toivoo valkoista joulua. Tällä hetkellä kotipihalla näyttää lupaaavalta.


Hento huurteinen minttu näyttää olevan yksi tämän joulun suosikkisävy, kun katselee kauppojen koristevalikoimaa. Kuinka kauniisti se sopiikaan huurteisen kuusen oksille.




Kotipihan kataja on auringonpaisteessa täydellinen koriste ihan sellaisenaan. Tuulet ja tuiskut kestänyt, kesän kuivuudet kantanut. Ikääkin sillä on jo kymmeniä vuosia.


Mintunvärinen pallo sopii loistavasti myös katajaan ja kiinnikkeet toistavat oksien omia värisävyjä.


Lähikuvan tammenterho on kopioinut värinsä huurteisen vihreistä katajanmarjoista.


Pihaportaikon kupeessa kasvava kuusi puolestaan kantaa komeasti vihreään pukeutuneita käpykoristeita.


Hento pinkki jatkaa suosiossa joulukoristeissa. Eikä ihme, sillä myös se löytää tasapainon luonnon sävyjen kanssa.


Yhdet rakkaimmista joulukoristeistani ovat lasiset jääpuikot. Kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Ne ovat varmuudella saaneet innoituksen luonnosta.


Luonnonmukaiset struktuurit täydentävät rakkaalta ystävältäni saamani joulupallon pintaa. Vuodesta toiseen tämä koriste löytää tiensä joulukuuseemme.



Adventin kunniaksi sytytän pienen kynttilän myös lintuhäkkiin. 
Linnut ovat saaneet uuden syöttämön pihan toisella puolella.


Joulun odotus voi siis virallisesti alkaa.
Ihania jouluajan koristeluja ja herkkuja löydät Kotilieden sivuilta:


Terveisin,

Marja