Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kukat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Pihaelämää: kukkia ja kesäruokaa

Kesäloma alkoi, mikä ihana tunne. Hienoa on kuitenkin se, että koko alkukesä jo ennen lomaa on ollut ihanaa pihaelämän aikaa. Iltaisin ja viikonloppuisin on kokattu pihalla ja nautittu pihapiirin kukkaloistosta.

Kaikki alkoi kampasimpukoista ja kukkaissalaatista.


Pihapiirin kesä avattiin rose-shampanjamaljoilla.



 Kyytipoikana sävyihin sopiva raparperi-nektariinipiirakka.


Oman maan mansikat


Tänä kesänä istutin ensimmäistä kertaa kuusi amppelimansikkaa pihallemme. Osa tuli Lechuza-ruukkumalliston ruukkuihin terassille ja osa puiseen istutuslaatikkoon yrttien kera hyötypuutarhaan.
On ollut aivan uskomatonta huomata, miten tuotteliaita ja helppohoitoisia nämä mansikat ovat. Satoa on voitu poimia jatkuvalla syötöllä ja siitä on jopa pitänyt vähän kisata lintujen kanssa. Istutuslaatikoissa olevat mansikat suojattiin verkolla, jotta saisimme pitää sadon itsekkäästi itsellämme.


 Ja mansikoita on sitten myös nautittu. Joko omista istutuksista tai kotimaisista ostomarjoista. Niitä on tarjottu leivonnaisissa, salaateissa, jäätelössä...


Fresita on koko perheen suosikki kuuman kesäpäivän raikastajaksi. Sitä sopii siemailla sekä mansikoiden että leivonnaisten kera.




Viime kesänä teimme pihaamme pienen kukkapellon. Ja jo alkukesästä saimme iloksemme päivänkakkaroita. Myöhemmin peltoon on tullut myös sormustinkukkia, ruiskukkia ja unikoita. Tänä vuonna kylvimme peltoon lisäksi myös kellokukkien siemeniä - innolla odotetaan, mitä kukkia vielä nousee.



Kalajuttuja ja kesän trendejä


Porvoon saaristotien varrella meillä on totuttu siihen, että kesäkeittiössä syödään paljon kalaa. Ja sitä on tänä vuonna riittänyt. Pihasavustimessa on savustettu yksi sun toinenkin lohi ja siika.



Salaatin ja varhaisperunoiden kanssa savukala on mitä parhain herkku. Sitä paitsi se on tosi helppo - syntyy kuin itsestään piha-askareiden lomassa.


Ja sitten ovat savumuikut - saaristoleivän päällä. Ihana alkupala tai huikopala. Tänä vuonna on myös löydetty alkoholiton olut, huiman hyvä kesäjuoma myös kalan kanssa. Ristomatti Ratian Mummola-sarjan lasit kuuluvat aina ja vain kesäkattaukseen. Kesäliinoina ovat Pentkin lupiini ja pioni.


Paistetut pikkumuikut ovat myös jokakesäinen kalajuttumme. Tällä kertaa leivitimme ne trendikkäästi kaurajauhossa. Tosi toimiva idea.


Sitruuna ja tilli ovat pikkumuikkujen parhaat kaverit. Ja seuraavaksi parhaat ovat varhaisperunat. Olen ostanut lähellä, esimerkiksi Pelligin saaressa kasvanutta perunaa, mikä tekee makunautinnosta vielä ihanampaa.


Lohisoppa varhaisperunoista sekä uuden sadon sipuleista ja porkkanoista on myös ihan must. Ruohosipulia ja tilliä on napattu omasta yrttipenkistä. Ja palan painikkeeksi tarjosin paikallista saaristoleipää.

Gammelsvensk-aterimet olen hankkinut Savonlinnan torilta, balettimestari Ritva Kasurisen antiikkipöydästä. Ruotissa asuva Kasurinen on ollut vuosien ajan Savonlinnan vakiovieras ja tuonut aina tarjolle ihania ruotsalaiskotien aarteita. Suurin arvo näissä on kuitenkin ollut hienossa ja tanssi- ja elämäntaiteen sävyttämässä ostotapahtumassa.

Keiton resepti löytyy Prinsessojen Kotitalous -ruokabloigistani, tästä linkistä.



Syreenien, omenankukkien ja juhannusruusujen jälkeen kukintavuorossa ovat köynnöshortensiat ja köynnösruusut - punaiset ja valkoiset.


Myös pionit saivat tänä vuonna paljon aurinkoa ja loisivat upeilla kukillaan. Mutta juuri kun ne olivat parhaimmillaan, tuli ankaria sadekuuroja, jota pieksivät kukkien terälehdet maahan. Onneksi ehdin ikuistaa pionipenkin. Tässä valkoinen erikoisuus pinkissä penkissäni.


Terassituolit täydentyivät


Kaunis kesä on tehnyt terasseista toisen olohuoneen. Pihalla on vietetty aikaa poikkeuksellisen paljon.


Tänä vuonna hankin lisää Vepsäläisen Coral-terassituoleja. Aikaisemmin hankkimissani tuoleissa oli valkoiset tyynyt, uusissa versioissa tyynyt on vaihdettu harmaiksi - hyvin sopivat nekin harmaan betonipöydän kaveriksi. Tuolien alle hankin juuttimaton.



Terassikukiksi tulivat kevään orvokkien jälkeen valkoiset lumihiutaleet ja hortensia.




Kesäloman lähestyessä pihan jasmiinit puhkeavat kukkaan. Niin tänäkin vuonna. Ja nyt kun loma alkoi, on kukkaloisto parhaimmillaan.


Kesäaamujen aamupalat on etätyön lomassa nautittu myös ulkona. Voimapuuro keitetään kaurahiutaleista ja maustetaan omien mehiläisten hunajalla. Kaurahiutaleita ja hunajaa ja on myös banaaniletuissa, joiden reseptin olen napannut Alexander Stubbin somekanavista. Ihan mahtava herkku, joka pitää nälän pitkään poissa. Ja ihan mahtava ensimmäisen loma-aamun aamupala.


Kesäterveisin
Marja


sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Nappula kukkaruukut muuttivat meille

Iittalan uudet Nappula kukkaruukut muuttivat kaupunkikotimme ikkunalaudalle. Ruukut on suunnitellut ruotsalainen muotoilija Matti Klenell. Keraamisissa ruukuissa on selkeä ja yksinkertainen muoto. Niiden avulla viherkasvit voi asettella uudella tavalla. Valitsin kolmesta väristä klassisen valkoisen, koska se sopii eri tiloihin ja eri sisustuksiin ja antaa mahdollisuuksia muutoksille.



Sateisena helmikuun alun viikonloppuna aurinko suvaitsi hetken pilkastaa pilvien lomasta, mikä loi kivat ja niin toivotut valoilmiöt ikkunaseinään.


Vanhan talon korkeat ikkunat ja leveät ikkunalaudat suorastaan kutsuivat vaihteeksi viherkasveja. Ja saivatkin niiden avulla taas ihan erilaisen tunnelman. Samalla ne saavat minut taas hetkeksi ummistamaan silmäni ikkunalautojen kunnostustarpeilta.


Anopinkieli on helppo kasviklassikko, joka sopii minun kaltaiselleni aloittelevalle viherpeukaloille.  Graafinen ilme viehätti, ja kukkakaupan floristi sai minut vakuuttuneeksi siitä, että kasvi pärjää hyvin kaupunkikodin keskuslämmityksessä. Se viihtyy myös auringonvalossa ja tarvitsee kastelua parin viikon välein.


Toinen kasvi, johon viehätyin oli kuningasbegonia, jonka kauniissa lehdissä on upeita kuviota ja väriyhdistelmiä. Minun kasvini hehkuu upean punaisena.
Myös kuningasbegoniaa sanottiin helppohoitoiseksi, ja se saa kuivahtaa kastelujen välillä. Ihan suoraa auringonvaloa ei suositella, joten pitää katsoa, miten kasvi alkaa viihtyä tällä ikkunalla.


Ruukkujen kanssa ikkunalle voi asetella myös muita esineitä. Kokeilin, miten Marimekon Siirtolapuutarha kulhot toimisivat Nappuloiden kanssa.





Lue alla olevista linkeistä myös Kotilieden jutut juuri nyt suosittujen kasvin hoidosta.

Anopinkieli: https://kotiliesi.fi/koti/huonekasvit/anopinkieli-on-sarmikas-mutta-helppohoitoinen-ohjeet-anopinkielen-hoitoon/

Maijat: https://kotiliesi.fi/koti/huonekasvit/maijat-tuovat-kotiin-rehevaa-vehreytta-nain-maijojen-hoito-onnistuu/

Muorinkukka: https://kotiliesi.fi/koti/huonekasvit/muorinkukka-ihastuttaa-vehreydellaan-poimi-tasta-vinkit-muorinkukan-hoitoon/

Muulinkorva: https://kotiliesi.fi/koti/huonekasvit/muulinkorva-on-herkka-kaunotar-parhaat-vinkit-trendikasvin-hoitoon/

Fiikus: https://kotiliesi.fi/koti/huonekasvit/fiikus-hurmaa-sisustajan-nain-pidat-fiikuksesi-tyytyvaisena/



Terveisin,




tiistai 19. helmikuuta 2019

Pinkisti kohti kevättä - Marimekon uusi Urna

Kevään ensimmäiset aurinkoiset päivät ovat saaneet hanget hohtamaan ja antaneet lupauksen valon lisääntymisestä. Mieli on keventynyt ja ilo tulvii sisään. Meille kevään lupauksena saapui myös Marimekon uusi Urna-maljakko - hennon pinkkinä.



Carina Seth-Anderssonin suunnittelemat Urna-maljakot on suupuhallettu. 


Eriväriset ja rennot tulppaanit tuntuivat juuri oikeilta kukilta luomaan iloa ja väriä. 



Kukkien villi tunnelma saa tukea runsaasta Erja Hirven suunnittelemasta Tiara-pöytäliinasta.


Hillityn ja luonnonläheisen talven jälkeen koin hyväksi hetkeksi irrotella
 ja hurahtaa värien vietäväksi.


Iloa ja väri viikkoosi,

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Syksyn ihana mood

Ihana syksyinen viikonloppu kotona ja luonnossa. Tunnelmia. Värejä. Yksinkertaisuutta ja rönsyjä.
Osallistuimme Mennään metsään -kampanjaan ja nautimme syksyisestä metsästä. Se inspriroi myös kodin värejä ja moodeja.


Viikonlopun kukat saivat inspiraation luonnon sykyisestä väriloistosta.


Kotisohva kutsui meille myös ruotsalaisen Eightmoodin samettisen tyynyn. Se on osa brändin kauden Contemporary Shape -mallistoa. Yksinkertaisuuden voimaa. Vaalean värihehkun ja tumman reunan yhdistelmää.
Linkki valmistajan lisätietoihin: https://eightmood.com/our-moods/contemporary-shape/


Tyynyn värimaailma päätyi myös pihaterassin kukka-aseltelmiin. Tänä syksynä teemana ovat moniväriset callunat.




Hillitympi kukka-asetelma edustaa luonnon vaaleampaa puolta. Peltopolulla vastaantulleiden tyyliin.




Oljenkeltaista, terrakottaa, jäkälän rouheutta. Terassilla ja kotisohvalla.


Kukkakaupasta löytyneet koristekurpitsat toistavat tietämättään kauden trendivärejä.
Ne asettuivat terassin vadille vaahteranlehtien ja myrskyn katkaiseman oksanhaaran rinnalle.



Ja miten asetelman väri sointuikaan yhteen ikkunan takana olevaan olkkarin puiseen tauluun.


Ja vielä kerran Eightmood - mun syksyn mood.

Lue myös Dekolehden juttu syksyn kuumimmista sisustustrendeistä: 


 Terveisin,