sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Kaarimuodon paluu


Helmikuun puolivälissä päättyneet Tukholman messut osoittivat, että kaarimuoto on tullut takaisin myös Pohjolassa. Messuilla kaaria oli kaikkialla: huonekaluissa, tilanjakoon tarkoitetuissa sermeissä, ikkunoissa ja oviaukoissa. Ennen Tukholmaa kaari on ollut esillä jo monien muiden maiden sisustuksissa - Milanon messuillakin jo vuosi sitten.


Kun vuosia sitten hankimme kaupunkikotimme, oli kaarimuoto ehdottomasti out. Mekin teimme ensitöiksemme suunnitelmia 1990-luvun holvikaaren muotoisen oviaukon muuttamisesta suorakulmaiseksi. Vaan suunnitelmia ei koskaan ehditty toteuttaa. Ja hyvä niin. Nyt olemme taas trendin aallonharjalla ainakin kaariaukkomme kanssa.


Alun perin kaarilla on haettu pehmeyttä ja lämpöä tiukkojen graafisten motojen maailmaan. 
Ja tavallaan se on ymmärrettävää.




Meidän kodissamme kaaren taakse kätkeytyy pieni keittokomero. Sen takaseinä itsessään on asunnon komero - säilytystila melkein kaikelle.


Kaaren takana mikään ei kuitenkaan ole piilossa. Siksi jääkaappi on integroitu takaseinään 
ja muut kodinkoneet tiskitason ala- ja yläpuolelle. Smegin teräksinen kaasuliesi on osa teräspöytää.


Punainen tehosteväri tuntuu myös olevan taas ajankohtainen,
Tukholmassakin nähtiin punaisen koko skaala - ja isoina pintoina.


Vaikka on alun perin kaaren ystävä ollutkaan, olen huomannut, että on silmä tottunut ajatukseen sen olemassaolosta. Remonttisuunnitelmia voi nyt taas siirtää ainakin seuraavaan trendiin asti😀.


Uusi hankintani pienen keittiön ikkunalle olivat keraamiset Nappula-kukkaruukut.
Niistä voit halutessasi lukea tarkemmin aiemmasta postauksestani:


Terveisin,

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Nappula kukkaruukut muuttivat meille

Iittalan uudet Nappula kukkaruukut muuttivat kaupunkikotimme ikkunalaudalle. Ruukut on suunnitellut ruotsalainen muotoilija Matti Klenell. Keraamisissa ruukuissa on selkeä ja yksinkertainen muoto. Niiden avulla viherkasvit voi asettella uudella tavalla. Valitsin kolmesta väristä klassisen valkoisen, koska se sopii eri tiloihin ja eri sisustuksiin ja antaa mahdollisuuksia muutoksille.



Sateisena helmikuun alun viikonloppuna aurinko suvaitsi hetken pilkastaa pilvien lomasta, mikä loi kivat ja niin toivotut valoilmiöt ikkunaseinään.


Vanhan talon korkeat ikkunat ja leveät ikkunalaudat suorastaan kutsuivat vaihteeksi viherkasveja. Ja saivatkin niiden avulla taas ihan erilaisen tunnelman. Samalla ne saavat minut taas hetkeksi ummistamaan silmäni ikkunalautojen kunnostustarpeilta.


Anopinkieli on helppo kasviklassikko, joka sopii minun kaltaiselleni aloittelevalle viherpeukaloille.  Graafinen ilme viehätti, ja kukkakaupan floristi sai minut vakuuttuneeksi siitä, että kasvi pärjää hyvin kaupunkikodin keskuslämmityksessä. Se viihtyy myös auringonvalossa ja tarvitsee kastelua parin viikon välein.


Toinen kasvi, johon viehätyin oli kuningasbegonia, jonka kauniissa lehdissä on upeita kuviota ja väriyhdistelmiä. Minun kasvini hehkuu upean punaisena.
Myös kuningasbegoniaa sanottiin helppohoitoiseksi, ja se saa kuivahtaa kastelujen välillä. Ihan suoraa auringonvaloa ei suositella, joten pitää katsoa, miten kasvi alkaa viihtyä tällä ikkunalla.


Ruukkujen kanssa ikkunalle voi asetella myös muita esineitä. Kokeilin, miten Marimekon Siirtolapuutarha kulhot toimisivat Nappuloiden kanssa.





Lue alla olevista linkeistä myös Kotilieden jutut juuri nyt suosittujen kasvin hoidosta.

Anopinkieli: https://kotiliesi.fi/koti/huonekasvit/anopinkieli-on-sarmikas-mutta-helppohoitoinen-ohjeet-anopinkielen-hoitoon/

Maijat: https://kotiliesi.fi/koti/huonekasvit/maijat-tuovat-kotiin-rehevaa-vehreytta-nain-maijojen-hoito-onnistuu/

Muorinkukka: https://kotiliesi.fi/koti/huonekasvit/muorinkukka-ihastuttaa-vehreydellaan-poimi-tasta-vinkit-muorinkukan-hoitoon/

Muulinkorva: https://kotiliesi.fi/koti/huonekasvit/muulinkorva-on-herkka-kaunotar-parhaat-vinkit-trendikasvin-hoitoon/

Fiikus: https://kotiliesi.fi/koti/huonekasvit/fiikus-hurmaa-sisustajan-nain-pidat-fiikuksesi-tyytyvaisena/



Terveisin,