Vierailin muotisuunnittelija Minna Parikan viime vuoden lopulla avaamassa uudessa myymälässä Aleksanterinkadulla. Minna Parikka Universum -myymälä on Minnan sanojen mukaan tosi iso ja tärkeä juttu. Se vastaa brändin nykyisyyttä.
Uusi liiketila on myös hyvä ponnahduslauta, sillä se inspiroi uusiin malleihin ja uuteen tyyliin. Minna Parikka on raivannut tiensä Suomen kansainvälisestikin tunnetuimmaksi
kenkä- ja asustesuunnittelijaksi ja Minnan luomuksia myydään jo 20 maassa.
Klassinen sydänmuoto oli yksi elementti Minna Parikan ensimmäisessä mallistossa. Se kulkee jossakin muodossa yksityiskohtana mukana jokaisessa mallistossa. Kevään uusi mallisto esiteltiin esittessä Color ouside the lines. Se saapuu näihin aikoihin kokonaan myymälään.
Minnalle onnistumista on ihan se jokapäiväinen työ, joka vie asioita pikkuhiljaa eteenpäin ja lähemmäs hänen unelmaansa eli sitä, että Minna Parikka olisi kansainvälisesti oikeasti tunnettu kenkämerkki, jolla on laaja ja laadukas kansainvälinen tavaratalojakelu.
PS. Syksyllä 2014 Minna Parikka sai Design Forum Finlandin myöntämän
Vuoden nuori muotoilija 2014 -palkinnon.
Palkinnon perusteluissa todettiin: "Minna Parikka on kyennyt synnyttämään merkittävää ja taloudellisesti kannattavaa liiketoimintaa Suomessa vaikealla ja harvinaisella kenkäsuunnittelun alalla. Minna Parikka on kehittänyt omaleimaista kädenjälkeään määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti. Hänen kunnianhimoinen asenteensa ja energiansa heijastuvat oman merkin menestykseen niin Suomessa kuin kansainvälisestikin."
Terveisin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti