lauantai 30. maaliskuuta 2013

Narsissit tekevät kevään terassille

KEVÄTTÄ ILMASSA


Taannoiselta Lapin visiitiltä mukaan tarttunut lampaantalja päätyi pehmusteeksi kevätauringossa kylpevälle terassille, jossa juuri ja juuri saattaa nauttia kahvit termosmukista. Pitkäkarvainen lammas on kotimainen ja se on käsitelty ekologisesti.


Alkukevään kukista perunanarsissit ovat suosikkejani. Pitkäperjantain auringossa ne pääsivät totuttelemaan ulkoilmaan. Yöpakkasten vuoksi ne piti vielä kantaa yöksi suojaan, mutta tänään alkoi uusi ulkoilu.

 
Myös iloisen keltaiset pikkunarsissit kouliintuivat kevätsäähän.

 
Toiselle terassille sytin kevättulet, kuin auringon loistetta tehostamaan.

 
Terveisin,
 

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Minna Parikka Universum -myymälässä

FINNISH DESING

Vierailin muotisuunnittelija Minna Parikan viime vuoden lopulla avaamassa uudessa myymälässä Aleksanterinkadulla. Minna Parikka Universum -myymälä on Minnan sanojen mukaan tosi iso ja tärkeä juttu. Se vastaa brändin nykyisyyttä.

Uusi liiketila on myös hyvä ponnahduslauta, sillä se inspiroi uusiin malleihin ja uuteen tyyliin. Minna Parikka on raivannut tiensä Suomen kansainvälisestikin tunnetuimmaksi
kenkä- ja asustesuunnittelijaksi ja Minnan luomuksia myydään jo 20 maassa.


Tyylikkäästi pastellisävyillä sisustetussa myymälässä Minnan luomukset, värikkäät ja leikkisät, humoristiset kengät pääsevät oikeuksiinsa. Ne loistavat värikylläisinä taidokkaasti esille aseteltuina.


Klassinen sydänmuoto oli yksi elementti Minna Parikan ensimmäisessä mallistossa. Se kulkee jossakin muodossa yksityiskohtana mukana jokaisessa mallistossa. Kevään uusi mallisto esiteltiin esittessä Color ouside the lines. Se saapuu näihin aikoihin kokonaan myymälään.


Tarmokas ja päämäärätietoinen suunnittelija ymmärtää nopeiden päätöksen merkityksen kiivastempoisessa muotibisneksessä. Häntä vie eteenpäin vahva visio, siitä mitä hän haluaa tehdä ja olla. 
Minnalle onnistumista on ihan se jokapäiväinen työ, joka vie asioita pikkuhiljaa eteenpäin ja lähemmäs  hänen unelmaansa eli sitä, että Minna Parikka olisi kansainvälisesti oikeasti tunnettu kenkämerkki, jolla on laaja ja laadukas kansainvälinen tavaratalojakelu.




Pastellimaailmaa edustaa myös kenkien puuterin-värinen sisä- ja pohjanahka, jotka ovat Minnan mukaan kuin ihon jatke. Niiden sävy kuvastaa sensuellia naisellisuutta.








PS. Syksyllä 2014 Minna Parikka sai Design Forum Finlandin myöntämän
 Vuoden nuori muotoilija 2014 -palkinnon.
Palkinnon perusteluissa todettiin: "Minna Parikka on kyennyt synnyttämään merkittävää ja taloudellisesti kannattavaa liiketoimintaa Suomessa vaikealla ja harvinaisella kenkäsuunnittelun alalla. Minna Parikka on kehittänyt omaleimaista kädenjälkeään määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti. Hänen kunnianhimoinen asenteensa ja energiansa heijastuvat oman merkin menestykseen niin Suomessa kuin kansainvälisestikin."  


Terveisin,
 


torstai 6. joulukuuta 2012

Katajainen kansa viettää itsenäisyysjuhlaa

ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ

Ripustin kotipihan katajaan Jurmon saarelta ostamani Suomen saaristossa puhalletun lasipallon.
 
Nauvon saaressa toimivan Studio Hippoglassin juuret johtavat Nuutajärven lasiperinteisiin.
Miten hyvin lasiperinteet näin itsenäisyyspäivänä voivatkaan kuvata suomalaista suunnittelua ja designia laajemminkin.
Ja kataja. Edustakoon se sitkeyttämme ja metsiemme ehtymätöntä voimaa.
 
 
 
Hyvää itsenäisyyspäivää!
 

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Modernit sisustustyynyt syntyvät talonpoikaisperinteistä

JOULUMYYJÄISET


Piipahdin Vanhassa Porvoossa joulumyyjäisissä. Löysin ystäväni Kristinan yrityksen Lyckobodan ja sen upeat sisustustyynyt. Pengoin ja ihastelin. Uteliaana.

Lopulta valitsin kotiini kaksi tyynyä. Punasävyisen Idan luomaan joulun kodikasta tunnelmaa. Ja toisen, tyylikkään ja pelkistetyn Marian, mustavalkoista pelkistettyä linjaa korotamaan.
Liekö sattumaa, vai ajattelinko perinteitä. Isäni herttainen täti oli nimeltään Ida Maria. Hänkin pellavan kutoja ja suomalaisen käsityön taitaja.


 
Porvoon Juhlahelmi kätki kädentaitajat tuiskulta jouluiseen ilmapiiriin.
 

 
Puna-beige Ida tuo mieleeni lapsuuden joulut.

 
Tyynyjen kulmaan solmitut pienet esitteet kertovat, että Lyckobodan tuotteiden inspiraation
lähteenä on talonpoikaistaiteen kukkaismaailma.

 
Sisustuslehtien valinta, graafinen Maria tuntui heti omalta.
Tämän kuosin valitsin myös tuliaiseksi ystävieni uuteen kotiin.

 
Kuosien suunnittelija on Elina Rebers.


Terveisin,

lauantai 3. marraskuuta 2012

Uusin Potterini - teekannu

DESIGN

Vihdoinkin löysin sen, uuden teekannun! Olen rikkonut monia lasisia ja keraamisia teekannuja ja hakenut uutta vaihtoehtoa pitkään.
Ratkaisun avain oli tälläkin kertaa suosikkibrändini Stelton. Saksalaisten designereiden Markus Jensin ja   Jürgen Laubin  "Potter" on kannu, joka yhdistää rikkoutumattomuuden, upean designin sekä teen tekemisen helppouden ihan optimaalisesti.


 
Tämäkin Potter vie mukanaan. Teen aromit hautuvat suuressa sihdissä, joka on helppo poistaa ja puhdistaa. Teräksinen ilme ja moderni muotoilu ovat ainakin minun mieleeni.

 
Ei muuta kuin teevesi tulelle. Alessin vesipannu on loistava ratkaisu kaasuliedelle. Viheltävä kannu kertoo, kun vesi on valmista ja herättää huolimattomimmatkin kokit.

 
Terveisin,

tiistai 23. lokakuuta 2012

Designjakkara Fuzzy Islannin lampaasta

KARVAJAKKARA

Huomasin Islannissa, että heidän designin "aaltomaljakko" on karvainen Fuzzy-jakkara. Hauska lammasjakkara on taitavasti suunniteltu niin, että se mahtuu pieneen pahvilaatikkoon ja sen voi satunnainen ohikulkija ja lentomatkaajakin napata mukaan...

...tai ei ihan satunnainen, sillä hintaa tällä design-tuotteella on noin 300,- euroa. Ehkä juuri siksi minäkin jäin hankintaani vielä miettimään, vaikka nämä jakkarat takan eteen niin kivasti kävisivätkin.
Hauskan tuolin on suunnitellut designer Sigurdur Mar Helgason jo vuonna 1972.



Luonnollisia värejä ovat valkoinen ja musta sekä lampaanruskea:). Värjättyinä tuolin saa lisäksi ainakin kirkkaanpunaisena.


Luonnonmukaista raaka-ainetta on saatavilla ympäri saaren.
Lampaat laiduntavat vapaina talven tuloon saakka ja niiden karva kehitään kahteen kertaan vuoden aikana.



Terveisin,


tiistai 17. heinäkuuta 2012

Islannin design on vaikuttavaa

DESIGNIA LUONNOSTA

Haaveilen taas Islannista ja sen kauniista, harvinaisesta ja tuliperäistä luonnosta, jossa kuumat lähteet, vesiputoukset ja laavamuodostumat tekivät maisemasta unohtumattoman.

Hienoa oli myös se, miten islantilaiset nuoret muotoilijat, koru- ja vaatesuunnitteijat osasivat ottaa innoituksensa tuosta karusta maasta aivan upella tavalla. Tekijöitä oli paljon ja tunnelma töissä oli vahva. Tässä joitakin, jotka päätyivät tuliaisiksi kotimaahan.






Sormuksessa jähmettynyt vesi, lasi - kuin timantti





Karua huovutettua villahuivia koristaa kullan kimallus ja pitsi. Sävyt maan sävyistä.







Myös korurasiassa käytettiin huovutettua villaa


Lasi kuin jääkenttä, jonka aurinko saa hohtamaan kullan sävyissä
Toivottavasti saan syksyllä uutta Islanti-raportoitavaa!


Terveisin