torstai 4. lokakuuta 2018

Kotona vihertää vuosien jälkeen

Joku voi nyt hieraista silmiään, kun lukee, että minun kotonani on eläviä kasveja! Vuosien aikana olen onnistunut ennemmin tai myöhemmin tappamaan viherkasvini hoidon puutteeseen. Uskon, että syynä on ollut enemmän työntäyteiset vuodet kuin välinpitämättömyys kasveja kohtaan.

Nyt on kuitenkin elämässäni kääntynyt uusi lehti ja meillä vihertää taas kotona. Kaikki alkoi, kun kuopukseni toi minulle matkansa ajaksi hoitoon Aimon ja pikkuserkut. Ihanat isoäidiltä saadut Kultaköynnökset. Hoitojakson jälkeen Aimo palasi tyttärelleni, mutta pikkuserkut jäivät minulle kasvamaan.



Innostuneena olen jo uskaltautunut aloittamaan uutta. Tässä on viime viikonloppuna äitini upeasta Kohtalonköynnöksestä saamani pistokas. Se näyttää omalla tavallaan kauniilta ja taiteelliselta jo alkutaipaleellaan, juuria odotellessaan.

Marimekon Flower-maljakko on nyt saanut kasvatuksen kunniatehtävän. Alustaksi valitsin Pariisista matkalaukussa vuosia sitten raahaamani pienen sivupöydän, joka taas tuntuu hyvin trendikkäältä.



Sain äidiltäni myös oksan lapsuudenkodissani aina niin upeasti kukkineesta Kiinanruususta. Miten toivonkaan, että saisin tuon ihanan Hibiskuksen menestymään myös minun kotonani. Alla ikuistettuna sen ensimmäiset hetket, kun se vielä odottaa juurien kasvun alkamista.



Laitoin Hibiskukseni symbolisesti Helena Tynellin vihreään Aurinkopulloon, jonka olen itse pienenä tyttönä ostanut isoäidilleni lahjaksi. Isoäitini kuoleman jälkeen pullo palasi minulle muistoksi. Ja nyt sillä on suuri tehtävä hoivata perinteikkään Kiinanruusun juurtumista minun kotiini.

Tynell suunnitteli Aurinkopullon vuonna 1963 ja se oli Riihimäen Lasin tuotannossa kymmenen vuotta, vuosina 1964-1974.


Tässä sitten vanhojen, Porvoon antiikkikaupoista löytämieni matka-arkkujen päällä jo pidemmälle kasvussaan edennyt Aimon pikkuserkku - toinen Kultaköynnöksistäni, jonka olen onnistunut kasvattamaan kotiini muuttaneesta hennosta pistokkaasta.


Uusi Casa Stockmannin kapea, metallinen Mars-pöytä muutti kotiini nyt syksyn lyhenevien päivien myötä. Se päätyi kukkapöydäksi ja sai tehtäväkseen auttaa kesän lopulla istuttamiani Kohtalonköynnöksen taimia kurottamaan paremmin valoa kohti.



Nämä Kohtalonköynnökset ovat jo kohtalokkaimmat hetkensä ohittaneet. Ne ovat juurtuneet hyvin ja kasvavat innolla päivän valon vähenemiestä huolimatta. Kasvun ihmettä on ollut ilo seurata. 
Ja sitä, että kodissani vihertää taas - vuosien jälkeen.




 Terveisin

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Tuulahduksia Tukholmasta

Heti Habitare-messujen trendien kokemisen jälkeen minulla oli mahdollisuus piipahtaa haistelemassa Tukholman tuulahduksia. Se, mitä nyt oli kaupoissa tarjolla, toistaa suuntauksia, jotka meillä ovat nyt vallitsevia.


Ensimmäisenä luonnolliset materiaalit, vaalea puu ja raidat.


Pikkuhiljaa mukaan tulevat myös värit, ensin varovaisesti vaalean pinkin suuntaan.



Zara Homen lakanoissa hehkuu syksyinen poltettu oranssi.


Missoni Home tuo tyylinsä mukaan vuodetekstiileihin rohkeita värejä ja kuoseja. 
Tässä hillitty pinkin, oranssin ja harmaan kombinaatio.



Pellavaa ja puuvillaa luonnon väreissä. Ruskea on nousussa ja se yhdistyy sujuvasti siniseen.



 Ja sitten tulevat värit. Seiniin ja huonekaluihin.


Laatoissa yhdistyvät erilaiset muodot ja kuosit.




Kasvit tulevat voimalla maljakoihin ja kodin istutuksiin. 


Heinät hehkuvat syksyä Östermalmin kauppahallin edustalla.


Ja ruukkukukat päätyvät erilaisiin telineisiin.






Kivi ja marmori ovat esillä lattioissa ja huonekaluissa.


Japanilaisen ja skandinaavisen kulttuurin yhdistymisestä syntynyt japandi-tyyli oli ilokseni näkyvillä mm. Iittalan tuotteiden kautta.




Laadukkaat ja luonnonmukaiset vuodevaatteet ovat osa japandia.





Terveisin,

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Tunnelmia Habitaresta

Aloitan tänään (12.9.) avautuneet Habitare-messut näyttelyistä: Block-osastolta, nuorten designereiden töistä. Messuilla esittäytyy lahjakkaita tekijöitä ja alan opiskelijoita.
Siirryn Design Forum Finland osastolle, jossa on esillä Vuoden nuori muotoilija -palkinnon saaneen puuseppämestari Antrei Hartikaisen työt. Tämä edustaa uutta japandiksi nimettyä tyylisuuntaa, jossa pelkistetyt ja linjakkaat skandinaviset ja japanilaiset teemat kohtaavat.


Seuraan Signals-osaston linjauksia ja sitten jatkan hortoiluperiaatteella ja kerään tunnelmia.
Pureudun pieniin yksityiskohtiin. Tapahtuman teema tänä vuonna on Juuret - pintaa syvemmälle.
Alkuperä, aitous ja persoonallisuus korostuvat.


Ryijyt ovat tulleet takaisin voimalla. Ne ovat uudistuneet ihailtavalla tavalla.


Kukka-asetelmien tyyli on muuttunut. Pieni on kaunista. Luonto on vahvasti mukana.
Ihanat kukkasidontanäytökset ja työpajat ovat esillä Deko-lehden osastolla ja Arena-lavalla kuullaan kukkasuunnittelijan esityksiä kukkatrendeistä ja kukkien käytöstä kodin sisustuksessa.


Esillepanoissa näkyy suuntaus, jossa kotiin halutaan tuoda pieniä asetelmia. 
Koti on oma jokaisen oma kokoelma.





Syksystä huolimatta värimaailma on monilla osastoilla kevyt ja pastellinen. 
Herkullinen. Jäätelönvärinen.


Hakolan sohva hehkuu sitruunankeltaista ja pieni hylly on pyhitetty yksityiskohdille.


Marimekko luottaa yhä unikkoon, mutta täydentää sitä pienellä ja kauniilla.
Kauden värinä myös ruskea.



Luonnonmukaisuus, maanläheisyys ja luonnon materiaalit korostuvat.



Lapuan Kankureilla on upea osasto.
Siinä esittäytyvät pellava ja rouheinen savi. Poltettu oranssi.


Harmaan sävyt kuin simpukassa. Ja pehmeä villa. Epäsäännölliset muodot ja värikäs lasi.


Porvoolainen Vaja hurmaa graafisuudellaan. Yritys on suunnitellut kahviastiaston 
mm. Saimi Hoyerin Hotelli Punkaharjuun.


 Signals-osasto ennakoi himmeleiden paluuta. Ja himmelit esittäytyivätkin monella osastolla.


Hakolan yksinkertaisuutta, jossa silmä lepää.



Puu oli yksi suosituimmista esittelyalustoista.






Aidot Marseille-saippuat tuovat mieleen matkamuistoja Ranskasta.
Ja kotimaiset Osmanian tuoksukynttilät saavat minua harkitsemaan vierailua Herttonimeen saippuamestarin pajalle.


Muoto2 tuo tyylikkään tuulahduksen Lahdesta ja edustaa raikasta uutta kotimaista muotoilua japandin henkeen.






Himmee valaisimet ovat muotoilija Timo Nikkasen suunnittelemia. Jokaisella valaisimella on oma tarinansa. Yläkuvan Loop on kuin  pieni valoteos. Tuotteen saa tilauksesta myös jättikoossa.
Alakuvan Toad-valaisimissa on tamminen jalka ja suupuhallettu kupu.


Matkani jatkuu Decor-alueen kautta Antiikkiosastolle. Decorissa on Punaisen Ristin Kontti, joka myy tuotteita hyvään tarkoitukseen. Antiikkiosastolle on kerätty tredikkäitä vintagetuotteita Juuret-henkeen.


Lopuksi raotan verhoa muotoilijaksi opiskelevan tyttäreni kanssa myös Habitare Pro -osastolle. Se on ammattilaisille suunniteltu alue ja tapahtuma esityksineen ja osastoineen.


Pro-alueen vieressä voi vielä piipahtaa Kaj Franck -palkintonäyttelyssä, jossa on esillä Kaj Franck 2017 -palkinnolla palkitun muotisuunnittelijan Anna Ruohosen töitä.
Mainosalan ammattilaisena päätän messuvierailuni oman alani tapahtumaan,  Grafian Vuoden huiput -näyttelyyn, joka esittelee vuoden 2017 parasta suomalaista luovaa suunnittelua.


Terveisin,