Sitten se alkoi, kahvimyllyn rouhinta, maitovaahdottimen kurina, puurokattilan porina, tietokoneen merkkiäänet. Tuttuja aamuääniä, joille altistuu kuin huomaamattaan. Hiljaisuus katosi hetkeksi, kunnes taas pysähdyin ja kuuntelemalla kuuntelin lintuja.
Hiljaisuus herkistää kaikki aistit ja palauttaa mieleen muistoja. Myös maut korostuvat hiljaisuudessa aivan eri tavalla kuin kiireen keskellä. Tuttu aamupuurokin maistuu viikonloppuisin enemmän kauralle, omenalle ja hunajalle.

Osallistuin vuosia sitten äänimainontaan liittyvään tilaisuuteen, jossa maailmalla mainetta äänenkäytön guruna
niittänyt lontoolainen Julian Treasure esitelmöi Musiikkitalon suuressa konserttisalissa sadoille markkinoinnin
ammattilaisille. Työhöni liittyvien mielenkiintoisten näkemysten ja
tutkimusten lisäksi Treasure nosti esiin meitä jokaista yksilöinä koskettavia,
ääneen liittyviä asioita.
Ajassa, jossa elämme, ääni on muuttunut monella tapaa melusaasteeksi, ongelmaksi. Euroopassa jopa yli 10 miljoonaa ihmistä nukkuu yönsä jatkuvasti huonosti melun vuoksi. Ja liiallisen melun aiheuttamat terveysongelmat maksavat yksin Euroopassa kymmeniä miljoonia euroja vuosittain. Melun lisäksi Treasuren mukaan myös se, että olemme kadottamassa kykyämme kuunnella ja varjella itseämme siltä, mitä kuuntelemme, on muodostunut ongelmaksi.

Treasure esitti tilaisuudessa useita ääniesimerkkejä -
yhtenä supermarketin äänet. Miten hirveä taustamelu olikaan ihmisten
tavallisessa ruokakaupassa! Miten paljon äänimaailmassa tapahtuikaan!
Seuraavalla kauppareissulla oli pakko panna silmät kiinni ja kuunnella, mitä
omassa ruokakaupassa tapahtui - ihan mieletön taustameteli sielläkin. Kannattaa
testata.
Minulla oli ainutlaatuinen tilaisuus keskustella esitelmää
edeltäneessä lehdistötilaisuudessa muutaman minuutin ajan Treasuren kanssa.
Käytin tilaisuuden hyväkseni kehumalla suomalaista hiljaisuutta. Otin
esimerkiksi omat kokemukseni Suomen saariston hiljaisuudesta upean auringonlaskun aikaan tai tummanpuhuvan upean tähtitaivaan alla sekä itärajan tuntuman hiljaiset autiomaat,
joissa vain kosken pauhina häiritsee. Olin otettu, kun huomasin, että Treasure
hetkeä myöhemmin siteerasi tätä keskustelua esitelmässään. Hän oli itsekin vaikuttunut suomalaisesta hiljaisuudesta. Se
on maailmalla arvostettu osa maamme brändiä.
Rauhoittajana linnut, luonnon lapset
Treasure nosti tuulen, veden ja lintujen äänet esimerkiksi
parhaiten rauhoittavasta äänimaailmasta. Jotkut lentokentät ovatkin ottaneet
linnunlaulun oleskelutilojen taustaääneksi. Myöhemmin huomasin, että linnut
visersivät myös Marimekon Flagship-myymälässä Helsingissä. Lintujen laulu on
meille tiedostamaton viesti siitä, että kaikki on hyvin. Uhkaavassa tilanteessa
linnut vaikenevat.
Koti on rauhan tyyssija
Tuosta tilaisuudesta lähtien olen tietoisesti halunnut varjella yksityistä äänimaailmaani. Olen osallistunut hiljaisuuden retriitteihin, nauttinut pitkistä kävelyistä hiljaisen luonnon keskellä ja intoutunut tekemään kodistani rauhaisan. Värien ja esineiden harmonia ovat merkityksellisiä. Yksinkertaisuus on osa hiljaisuutta. Vähemmän on enemmän.
Terveisin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti