Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rakentaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rakentaminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. lokakuuta 2019

Tuusulassa rakentuu elämisen unelmia

Pakkanen puraisi tänä aamuna Etelä-Suomessakin. Se sai minut kääriytymään paksuun talvitakkiin lähtiessäni Tuusulan Asuntomessujen 2020 ensimmäiseen mediapäivään. 
Myös Rykmentinpuistossa talvi kosketti vierailijoita. Se ei silti estänyt rakentajien ahkerointia. Osa messualueen taloista on jo hyvin pitkällä, osassa vasta maanrakennusvaihe tontilla käynnissä. Kaikkiaan alueelle tulee 27 pientaloa, kaksi kerrostaloa ja Asuntomessujen historian ensimmäiset kaksi townhousea.


Messuesitteen slogan on Tuusula - Asumisen taidetta. Kaupunki haluaa muistuttaa juuristaan ja 1800-luvun lopussa Tuusulanjärven rantaan syntyneestä taiteilijayhteisöstä, jossa vaikuttivat mm. Jean Sibelius, Aleksis Kivi, Pekka Halonen ja Juhani Aho.

Historia on hyvä lähtökohta 50-vuotista historiaansa juhlivalle Asuntomessuille. Mutta siitä siirrytään jouhevasti nykypäivään, tulevaisuuden kyläyhteisöön, jossa halutaan rakentaa monipuolista elämisen ja asumisen taidetta ihan joka päivä.


Ensimmäinen vierailukohteeni oli Lammi Kivitalojen Duplio - kahden perheen moderni paritalo. Yksi talo, kaksi asukasperhettä ja kolme sukupolvea, kun lapsiperhe muuttaa perheen äidin tädin kanssa naapureiksi asumaan. Talon sama pohja on muuntautunut asukkaiden erilaisiin tarpeisiin.

Ja talon esittelyssä on otettu hyvin huomioon vierailijoiden tarpeet. Isännät ja emännät tarjoilevat tulevan keittiön kulmilla höyryävää glögiä ihastuttavalta tarjoilupöydältä, jonka kynttilälyhdyistä on sama profiili kuin itse talossa.

Autokatos ja yläkerran tuleva kattoterassi odottaa vielä tyylikästä puuverhoilua. Se yhdistyy kauniisti valkoiseen kivipintaan ja luo lämpöä talon ilmeeseen.


Omatalon Omatalokulma on jo pitkällä. Se edustaa valmistajan uutta EVO-mallistoa. Sen tummanharmaaseen lautaverhoiluun on sävytetty tyylikkäästi moderni EVO-tiilikatto. Kattoon on integroitu myös aurinkosähköjärjestelmä talon energiaomavaraisuutta lisäämään.



Talon suunnittelussa on haluttu kiinnittää huomiota talon toiminnallisuuteen. Seinärakenteissa on panostettu hengittävyyteen. Molempiin suuntiin hengittävä ja kosteutta tasaava rakenne toimii Suomen vaihtelevissa sääolosuhteissa.


Sisätiloissa näkyy huoneiden jako. Kompaktisti suunnitellussa kodissa tuntuu olevan kaikki. Päämakuuhuoneen viereen on sijoitettu omat pienet pesutilat. Sisutusta voi vain kuvitella. Sen tulee toteuttamaan asukkaiden kanssa porvoolainen Sasu's Playhouse. Tunnelmassa halutaan yhdistää skandinavinen yksinkertaisuus ja indonesialainen aistillisuus.


Colornovan kohteena rakentuu Jukkatalon paritalo. Sen materiaalina on puu, sekä rungossa että julkisivussa.


Vieressä komeilee yksityisen rakennuttajan tilaama Ollikaisen Hirsirakenteen kaksikerroksinen komeus. Se kätkee sisälleen uima-allashuoneen.


Sympaattinen Pikkukarhu on myös Ollikaisen Hirsirakenteen talo. Huoneistoala on 113 neliömetriä kahdessa kerroksessa, mikä edustaa tämän hetken kompaktia rakentamista.


Designtalon kohde on yrityksen uutta Nordic-mallistoa. Se on minimalistisuutta, luonnollisuutta ja pelkistettyjä ratkaisuja. Talon ulkoasu halutaan nähdä veistoksena. Tiiviille alueelle rakennetussa talossa yksityisyyteen on kiinnitetty huomiota ikkunoiden ja terassien sijoittelussa.


Jukkatalon Talo Railio on pirteän keltainen puutalo. Se ei vielä mediapäivänä ollut avoin vierailijoille.


BOKLOK on Skanskan ja Ikean rakentama kaksikerroksinen pienkerrostalo. Viisas puutalokoti. Sen tilaelementit valmistuvat parhaillaan tehtaalla, sillä aikaa, kun tontilla tehdään pohjatöitä. Talon ratkaisut edustavat kestävän kehityksen periaatteita ja pihapiiriin tulee yhteisiä tiloja viihtyisyyttä lisäämään. Keittiö, kodinkoneet, huonekalut ja koko sisustus tulevat Ikeasta.


Rykmentinpuiston alue kokonaisuutena on varuskunnan entinen harjoitusalue, joka sijaitsee Tuusulan ydinkeskustan kupeessa. Kaikkiaan alueelle muuttaa Asuntomessujen päätyttyä noin 500 uutta asukasta.

Alue vaikutti mielenkiintoiselta ja monipuoliselta. Rakennustöiden keskellä tosin jäi vielä mielikuvitukselle paljon liikkumavaraa. Ja myös paljon vielä näkemättä. Vilun väreet alkoivat ottaa tiukempaan otteeseen ja lämpimään autoon oli ihana pujahtaa. Kotimatkalla syttyi taas rakkaus omaan, jo valmiiseen kotiin. 
Home sweet home.


Terveisin,


Marja




keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Pieni terassi sai lehtikuusilaudoituksen

Talomme pieni, pihan puolen terassi sai kesäloman aluksi uuden lehtikuusilaudoituksen vanhojen ja nuhraantuneiden lautojen tilalle. Pieni projekti toi paljon hyvää mieltä nyt, kun se vihdoin saatiin toteutettua.


Vuoien saatossa terassin painekyllästetyt laudat olivat nuhraantuneet ja kuluneet. Ne oli korkea aika uusia.


Kesäloman alkajaiseksi tartuimme tuumasta toimeen. Tilasin valmiiksi oikeaan mittaan sahatut, 120 mm leveät lehtikuusilaudat puutavaraliikkeestä ja kävimme ne hakemassa. Myös terassin rakenteet uusittiin.


Lehtikuusi on kestävä ja helppo materiaali. joka ei vaadi pintakäsittelyä. Vuosien saatossa se harmaantuu kauniisti. Pinta ja jalalle miellyttävän tuntuinen.




Puinen terassi yhdistyy muutamia vuosia sitten saneerattuun pihalaatoitukseen. Modernit suuret laatat istuvat yhteen lehtikuusen kanssa.


 Uusi terassilaudoitus saatiin ihanien perheenjäsenten tiimityönä valmiiksi yhdessä päivässä ja kaikkiaan projektiin kului pari pitkää päivää siivouksineen.


Tämä projekti on hyvä osoitus siitä, miten kotia voi pienillä asioilla uudistaa - pala kerrallaan.


Terveisin,


Marja

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Vaalean puun voittokulku Asuntomessuilla

Porin Asuntomessuilla on katseltavaa monesta näkökulmasta. Yksi huomio kiinnittyy siihen, että oikeastaan pitkästä aikaa vaalea puu nousee esiin näin vahvasti sekä julkisivuissa että sisustuksissa.

Suhtautumiseni puuhun on ristiriitaista, ja omassa kodissani olen rankalla kädellä saneerannut puuta piiloon. Tehosteena luonnon puu on kuitenkin ihan täydellinen, ja perinteinen puurakentaminen on myös myönteisellä tavalla uudistunut. Tämän vahvistavat myös Asuntomessujen modernit kodit.




OPn Kotoisan (kohde 18) valkoiseen kiviseinään on saatu ilmettä vaalealla puupaneelilla.


Myös Sievitalo Kultakoivussa (kohde 12) on käytetty puupanelointia ja rimoitusta yhdistettynä valkoiseen julkisivuun.


Luoto (kohde 23) on rakennettu massiivihirrestä ja sillä on valtavan hieno lehtikuusiterassi.


Lehtikuusta on käytetty myös terassin kasvien rajaamiseen.





Luodon makuuhuoneiden vaaleat hirsiseinät ovat yksinkertaisen kauniit.



Talo Haltiatar on yksi messujen kiinnostavimmista kohteista. Sen julkisivussa on käytetty lehtikuusta.


Haltiar antaa vaalean puun loistaa myös sisätiloissa.  Tässä kokonaisuudessa ei yhtään haittaa, että puuta on käytetty paljon. Samaa tunnelmaa ei muusta materiaalista edes syntyisi.


Keittössä yhdistyvät luonnon puu ja trendikkäät mustat keittiökalusteet.


Puu nostetaan haukasti tehosteeksi myös yksityiskohdissa.


Terassilla käytetään rinnakkain uutta ja vanhaa.




Ylelliselle terassille pääsee suoraan myös makuuhuoneesta.


Vaaleat pellavatekstiilit sopivat luonnon sävyihin ihanasti. Tehosteena pienet mustat yksityiskohdat.



WinNovan Tähti (kohde 7) rakennettiin messualueelle kokonaan  opiskelijatyönä, ja kohde sisustettiin ekologisesti kierrätyskalustein. Saunassa nousee taas esiin vaalea puu.


Ja pesutilojen altaaksi on valittu Woodion puisista allaskalusteista.


Äidille ja tyttärelle suunnitellun Villa Edlan  (kohde 29) puisessa saunassa oli Tuntu-riippulauteet.


Palaan vielä Talo Haltiattareen, jonka moninaiset yksityiskohdat tekevät aina vaan haltioineeksi.





 Lopuksi vielä yksityiskohdat Jokilammin (kohde 21) jaVilla Hohteen (kohde 32) terasseilta.


Terveisin,

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Porin Karjaranta toivottaa lapset tervetulleiksi

Porin Karjarantaan avattujen Asuntomessujen yksi kantava teema on Asuminen läpi ihmiselämän. Yhdentoista hehtaarin alueelle muuttavista asukkaista nuorimmat ovat messujen auetessa 15 päivän ja kolmen kuukauden ikäiset lapset, vanhimmat yli 80-vuotiaita.


Karjarannassa toivotetaan lapset tervetulleiksi monella tapaa. 
Yksi osoitus tästä on satapaikkainen  Pilke tiedepäiväkoti Välke. 
Alueen yleisilmeessä on myös mukana lapsille tarkoitettuja inspiraationlähteitä.



Päiväkoti Välkkeen tiloissa on esillä Porin Lastenkulttuurikeskuksen Vauvojen värikylpy -toiminnan myötä syntynyttä taidetta, jota on ollut maalaamassa 65 vauvaa.


Vauvaperheille suunniteltu värikylpy on vuodesta 2003 alusta asti toiminnassa ollut kuvataiteellinen työpaja, jossa materiaalien, värin ja valon kokemisesta ja tunnustelusta itse toteutettuun jälkeen. Työpajassa ollaan läsnä tässä ja nyt ja koetaan yhdessä. Vauvat maalaavat koko kehollaan ja projektia esitelleen kuvataiteilija Kirsi Jaakkolan mukaan innostuvat useimmiten hyvin nopeasti.

Jaakkola kertoo, että Vauvojen värikylpy -toimitaan on koulutettu yli 300 ohjaajaa eri puolilta Suomea ja myös ulkomailta. Aiheesta on julkaistu myös kirja.


Kuvataidekasvatus tarjoaa uuden vaihtoehdon silloin, kun pomppulinna ei riitä. Välillä on kuitenkin päästävä myös perinteisesti irrottelemaan ja liikkumaan.


Lasten kanssa voi viihtyä ja leikkiä alueella. Inpiraatiota on tarjolla eri ikäisille lapsille.
Tiiviisti rakennetulla alueella halutaan, että perheet verkostoituvat myös sosiaalisesti, mikä lisää asumisen viihtyisyyttä.







Perinteisempien leikkialueiden lisäksi alueella on lapsille oma sairaala ja paloasema.


Alueelle muuttaa lapsiperheitä ja lapset on otettu huomioon myös monien kotien sisustuksissa.


 Vanhanaikaiset ja käytetyt lelut tuntuivat olevan aarteita. Ne ovat kulkeneet sukupolvelta toiselle.




Voimisteluvälieet - renkaat, puolapuut ja erilaiset rekit tekivät Porin messuilla paluun.
Lasten aktivoiminen liikkumaan on tämän päivän teema.


Ilolla katsoin sitä, miten vanhat koululiikunnan inhokit tulivat uusiin ja moderneihin koteihin.




Mielikuvitukselle halutaan myös antaa tilaa. Oma tyttäreni katsoi pupupeiliin ja siirtyi sitä kautta seikkailemaan ihmemaahan, joka muistutti Narniaa. Ilokseni huomasin, että puput ovat yhä in.



Omat sopet ja pehmeät lepopaikat kutsuvat vaikka satuhetkeen - tai päikkäreille.



Pehmeät sävyt korostuivat perheen pienimpien värimaailmassa.



Kylpyankat lienevät aina suosittuja. Räiskyvän keltaiset ankat vaihtuivat Porissa vaaleisiin, luonnonkumisiin ankkoihin. Ne ovat ekologisia ja myrkyttömiä.


 Yksi messujen messujen vetonauloista on Apulannan rumpalin Sipe Santapukin stailaama lastenhuone (kohde 25 Kodin Terra -talo). Talossa olevassa esittelyjulisteessa Sipe toteaa: "Ku lapsethan ne värit meidän aikuisten elämään kumminki tuo, niin pitää antaa vastavuoroisesti väriä myös heille."

Myös tässä huoneessa seikkailee pupu - tällä kertaa seinään maalattuna.


Saman kohteen toisessa lastenhuoneessa seinään on maalattu ihana kissa, 
ja kalusteiksi on hankittu retro pöytäryhmä.





Yhdessä tekeminen korostuu ihan pienissä asioissa. 



 Terveisin,