keskiviikko 3. heinäkuuta 2019

Hurmaava Hangon kylpyläpuisto

Porvoo ja Hanko ovat minulle Etelä-Suomen kesäkaupunkien helmet. Porvoo, keskiaikainen ja empirekaupunki on kotini ja Hanko, aurinkoinen rantakaupunki kylpylämiljöineen jokavuotinen vierailukohteeni. Tänä vuonna fiilistelin Hangon kylpyläkulttuurin menneisyydessä ja nykyisyydessä upeaa arkkitehtuuria ihaillen.

Hangosta tuli Pohjolan suosituin kylpyläkaupunki jo1800-luvun lopussa, kun sinne rakennettiin terveyshoitoja ja lääkäripalveluita tarjoava merikylpylä. Aikansa päättäjät, aateliset ja silmää tekevät kokoontuivat Hankoon näkymään ja näyttäytymään. He vetivät mukaansa myös aikansa parhaat artistit.

Casino rakennettiin kylpylälaitoksen viereen vieraiden huvittelukeskukseksi. Sen suunnitteli arkkitehti Ferdinard von Christierson, mutta rakennuksen ilmeeseen lisättiin jugendvaikutteita 1910-luvulla.


Suosion kasvaessa ranta-alue laajeni kauniiksi kylpyläpuistoksi, johon aikansa tunnetut arkkitehdit suunnittelivat ajan puuarkkitehtuurin mukaan toinen toisiaan upeampia villoja ja paviljonkeja.

Englantilaistyyliseen kylpyläpuisto tarjosi ajanvietettä kylpylävieraille. Puistoon kuuluivat esimerkiksi musiikkilava, keila- ja krokettirata, ratsastusmaneesi, voimistelusali ja tenniskenttiä. Hangon perinteiset tenniskilpailut juontavat juurensa myös Kylpylän aikoihin. Ensimmäiset viralliset kisat järjestettiin kesällä 1905.  

Kylpylä kuitenkin vaurioitui pahoin toisen maailmansodan pommituksissa ja sodan jälkeen kylpylärakennus purettiin vuonna 1945. Jäljelle jäivät vain voimistelusali ja Casino, joka jatkoi huvittelupaikkana ja ravintolana.


Viime vuonna Casino uudistettiin ja sen ravintolatoiminta elvytettiin. Oli ilo huomata, miten jo rappeutumaan päässyt miljöö saatiin uuteen kukoistukseen.


Hurmaavien pukukoppien malli on 1900-luvun alusta. Alun perin rannalla oli sekä puisia pukukoppeja että kankaisia pukeutumistelttoja. 
Hienostonaiset, mm. Aurora Karamzin suojasi teltalla itseään myös liialta päivettymiseltä.
Nykyisin pukukoppeja on Hangossa kaikkiaan noin 20, Casinon rannassa kolme.


Hangon kylpyläkausi avataan joka toukokuu hauskalla yleisötapahtumalla, yhteispulahduksella Casinon rannalla. Heinäkuussa Casino-puistossa järjestetään myös maksuton piknik, jossa voidaan nauttia musiikista, retkieväistä ja kesätunnelmasta. 

Casinolta voi koko kesän ajan tilata piknik-korin mukaansa myös omatoimista rantaseikkailua varten. Kauniissa, tyyliin sopivassa korissa on ylellisiä herkkuja astioineen ja ruokailuvälineineen.


Pukukopit ovat näkyvästi esillä myös Hangon brändäyksessä, kylpyläkaupungin historiaa halutaan ylläpitää. Ja ihmisten mielistä se tuskin koskaan on lähtenytkään.






Tänäkin vuonna päätimme palata uudistuneeseen Casinoon ruokailemaan. Jo upea aula kutsuu kävijää. Ravintola tarjoaa lounaita, à la carte -annoksia ja erilaisiin juhliin ja sesonkeihin liittyviä erikoismenuita, vaikkapa rapukauteen.



Casinolla vierailee paljon esiintyjiä ja siellä järjestetään myös yritystapahtumia ja perhejuhlia.


Historiallisessa miljöössä voi palata viime vuosisadan alun kylpylätunnelmiin.


Ruoat ovat herkullisia ja niitä voi syödä myös silmillään.




Keskellä salia toimii baari, joka tarjoilee virvokkeita ja juomia myös ulkoterassille.







Kylpylä ehti toimia noin 60 vuotta ja sen toiminnan loppumisen jälkeen Hangosta tuli suosittu lomanviettopaikka. Kylpyläpuiston upeat villat vastaanottavat yhä kesävieraita. Kun kävelee rantaa pitkin, voi ihailla talojen arkkitehtuuria ja uskomattoman hienoja yksityiskohtia. 






Rakennuksia katsoessa voi mielessään kuvitella myös tsaarinajan kylpyläkaupungin tunnelmaa viime vuosisadan vaihteessa.


Hento sininen Villa d'Angleterre ja pastellinvihreä Villa Tellina.
 

 Kermanvärinen Villa Thalatta.



Pari vuotta sitten Hangosta tuli jälleen oikea kylpyläkaupunki, 80 vuoden tauon jälkeen. Kylpyläkulttuuri heräsi henkiin arkkitehti Pekka Helinin suunnittelemassa, modernissa Regatta Spa -kylpylässä. Hangon kylpyläimago on taas todellisuutta ja kaupungissa voi nähdä myös tämän päivän vaikuttajia lomailemassa.


Kylpylä Regatta Span upea allasosasto on avoinna kaikille 1.9-31.5. Kesäaikaan allasosasto on sen sijaan varattu kylpylän osakkaille ja Hotelli Regatan vieraille. 
Span muut palvelut, kuten kauneushoitola sekä hierontapalvelut ovat avoinna kaikille vuoden ympäri. Spa on hoitojen osalta Babor Signature Spa. Kokonaisuuteen kuuluu myös terassikahvila.


Tulevia tapahtumia Hangossa tänä kesänä olevat mm. Hangon Regatta, perinteikäs purjehduskilpailu, jota on järjestetty vuosittain vuodesta 1945, Hangon tennisviikko sekä kansainvälinen esteratsastuskilpailu SeaHorse Week.
Lisätietoa kesätapahtumista ja aikatauluista: https://tourism.hanko.fi/hangon-tapahtumat/



Hangossa on jotain samaa kuin Ranskan Biarritzissa, tuulisella Atlantin rannalla sijaitsevassa kylpyläkaupungissa. Siinä, missä ensimmäinen maailmansota karkotti hetkellisesti vieraat Hangosta, Biarritz kokosi mm. venäläiset ruhtinaat rannoilleen.

Biarritz rakensi suojaisan rantaelämän, joka oli täynnä ylellisyyttä. Esimerkiksi Coco Chanel sai tuulen siipiensä alle ja nosti yritystoimintansa kukoistukseen suunnittelemalla tuotteita Euroopan silmäätekeville ja käyttämällä muotinäytösmalleinaan Venäjän hovin nuoria naisia. 

Alla oleva kuvakollaasi on Biarritzin lomalta, mutta se voisi olla Hangosta. Nyt tarvitaan vain annos intoa ja aktiivista markkinointia ja viileästä Pohjolasta voi tulla myös rantaparatiisi helleaalloista kärsiville mannereurooppalaisille.

Terveisin,



maanantai 10. kesäkuuta 2019

Upeat näyttelyt Tukholman saneeratussa Nationalmusemissa

Täysin uusittu Nationalmuseum Tukholmassa on Ruotsin suurin taide- ja design museo. Sitä johtaa suomalainen Susanna Pettersson. Museo oli suljettuna yli viiden vuoden ajan ja se saneerattiin pieteetillä. Tarjolla on taidetta ja designia 1500-luvulta tähän päivään. Toinen toistaan hienommin koostetut näyttelyt kuljettavat kävijää aikakaudesta ja teemasta toiseen. Nähtävää on paljon ja kaiken sulattaminen vaatii monta visiittiä. Tein nyt äitini kanssa ensimmäisen.


Ensimmäinen näyttelymme oli alakerran Designmagasinet. Se kertoo tarinaa keramiikan historiasta, siitä, miten muotoilu tulee mukaan kehitykseen ja miten käyttötarpeet vaikuttavat muotoiluun. Keskellä salia oli tällä kertaa mielenkiintoinen lasiesineiden näyttely.





Seuraava näyttelymme oli muotoilija Finn Juhlin huonekalunäyttely. Se on avoinna 22. syyskuuta saakka.


Finn Juhlia pidetään 1940-1960 -lukujen merkittävimpänä pohjoismaalaisena huonekalumuotoilijana. Hän on ollut yksityiskohtien ja materiaalien mestari. Hän siirtyi pienistä, käsin valmistetuista sarjoista isompaan teolliseen tuotantoon. 1950-luvulla hän teki läpimurron USAssa.


Näyttelyssä on esillä miljöitä Juhlin omasta kodista - mukana on noin 25 eri huonekalua.






Lisätietoja näyttelystä voit lukea museon nettisivuilta:
https://www.nationalmuseum.se/utst%C3%A4llningar/finn-juhl-m%C3%B6belarkitekten


Seuraavaksi tutustuimme eri vuosikymmenien designiin. Mukana on myös paljon tuttuja suomalaisia esineitä Fiskarsin saksista Wirkkalan Iittalalle suunnittelemiin lamppuihin,









Alakerran veistosgalleria on upea sisäpiha, jossa on esillä ruotsalaisen Bengt Fogelbergin veistoksia.





Keskellä alakertaa, suoraan sisääntulon yhteydessä sijaitsee moderni museokauppa kirjoineen ja pienine esineineen. Mukana on myös museon nimiin brändättyä suklaata ja lähdevettä.




Pääovesta vasemmalle sijaitsevat museon näyttävät kahvila ja ravintola kauniiden holvikaarikattojen alla.



Kahviloiden ja ravintoloiden tilat on sisustettu ykkösketjun sisustajien ammattitaidolla ja parhaiden muotoilijoiden huonekaluilla, valaisimilla, astioilla ja aterimilla. Ruoka edustaa ruotsalaista modernia gastronomiaa.


Alakerrassa on myös modernilla tekniikalla varustettu sali audionäyttelyitä ja esityksiä varten.


Lastenrattaat voi jättää parkkiin, kun siirrytään lasten omaan seikkailumaailmaan, Villa Curiosaan. Lue lisää museon sivuilta: https://www.nationalmuseum.se/utst%C3%A4llningar/villa-curiosa


Museon yläkerrassa on pysyvät näyttelyyn, joissa on esillä 1500-1700 -lukujen maalauksia ja keskikerroksessa 1800-luvusta eteenpäin. Mukana on kansainvälisiä arvotauluja sekä niiden kopioita.


Sisäänpääsy museoon ei maksa mitään, erikoisnäyttelyitä lukuun ottamatta. Museo on suljettu maanantaisin. Käytännön ajankohtaiset tiedot löydät museon nettisivuilta:
https://www.nationalmuseum.se/


Terveisin,

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Kaj Franckin suloiset Soinnut

On koittanut kevään juhlien aika! Ensin on helatorstai ja sitten päättyvät koulut. Lapset ja nuoret kirmaavat kesälaitumille, uudet ylioppilaat ja ammatteihin valmistuvat viettävät ikimuistoisia juhliaan.  On aika kattaa pöytä.

Pari viikkoa sitten ilahduin suunnattomasti, kun löysin Finlandia-talon Café Verandan Designtorilta täydennystä isoäidiltäni samaan Kaj Franckin Sointu-kahvikuppisarjaan. Vuosien saatossa kuppeja ja lautasia oli rikkoontunut ja ilolla ostin niitä nyt lisää.


Kaj Franck suunnitteli Arabialle RH-mallisen kahviastiaston jo 1940-luvun lopulla ja vuosina 1954-1959 sitä valmistettiin Sointu-nimellä. Materiaalina on kotimainen sävyposliiniksi kutsuttu massa, jota värjättiin rautaoksidilla pinkiksi kobolttikloridilla siniseksi ja kromiitilla vihreäksi. Sarjan väreihin kuuluivat myös hento harmaa ja kerma.

Sodan jälkeisenä nousukautena haluttiin uutta ilmettä myös astiastoihin, Franck osasi olla ajan hermolla: yhdistää värit ja hänelle tutun graafisen muodon.


Minulle tämä ihana astiasto on muisto lapsuuteni juhlahetkistä, kun sain istua Saimi-mummon herkkupöytään. Ihailin hentoja kuppeja ja käsittelin niitä varovaisen arvokkaasti.

Kun asettelin kuppeja kuvaukseen ja pöytään, minulle tuli mieleeni tämän päivän Koko-astiasto, jossa pastellin sävyiset astiat on suunniteltu toisiinsa sopiviksi ja yhdessä yhdisteltäviksi.


Niin sitten ryydyin varioimaan. Kerma pullalautanen, pinkki tassi ja vihreä kuppi tai vihreä pullalautanen pinkki tassi ja kerma kuppi...


Kaunis sininen tuo mieleeni tyttäreni lempikukat, keväiset ja hennot lemmikit.


Sokeriastia minulla on, mutta kermakko on mennyt rikki. Se on kesän kirpparikierroksen ostoslistalla.
Olen tosin huomannut, että Sointu-astioita on vaikea löytää, niitä ei ole kovin paljon tarjolla.


Ja sitten taas - pullalautasten väriskaala esiin.


Ihanan hennot pastellikupit sopivat kesäiseen juhlapöytään, jopa ulos aurinkoon - tuomien ja syreenien huumaavaan tuoksuun. Enää puuttuvat vai pikkulusikat ja servetit.



Kakut ja kukat voi sävyttää juhlakattauksen sävyihin ja kesän keveyteen.


Terveisin,

lauantai 18. toukokuuta 2019

Ympärillä ihana hiljaisuus

Tänä aamuna heräsin avoimesta ikkunasta sisään tulvivaan linnunlauluun. Kuuntelin ympäröivää hiljaisuutta, jonka rikkoi vai keväinen viserrys. Mitä ihanuutta kiireisen työviikon jälkeen!

Sitten se alkoi, kahvimyllyn rouhinta, maitovaahdottimen kurina, puurokattilan porina, tietokoneen merkkiäänet. Tuttuja aamuääniä, joille altistuu kuin huomaamattaan. Hiljaisuus katosi hetkeksi, kunnes taas pysähdyin ja kuuntelemalla kuuntelin lintuja.

Hiljaisuus herkistää kaikki aistit ja palauttaa mieleen muistoja. Myös maut korostuvat hiljaisuudessa aivan eri tavalla kuin kiireen keskellä. Tuttu aamupuurokin maistuu viikonloppuisin enemmän kauralle, omenalle ja hunajalle.



Osallistuin vuosia sitten äänimainontaan liittyvään tilaisuuteen, jossa maailmalla mainetta äänenkäytön guruna niittänyt lontoolainen Julian Treasure esitelmöi Musiikkitalon suuressa konserttisalissa sadoille markkinoinnin ammattilaisille. Työhöni liittyvien mielenkiintoisten näkemysten ja tutkimusten lisäksi Treasure nosti esiin meitä jokaista yksilöinä koskettavia, ääneen liittyviä asioita. 

Ajassa, jossa elämme, ääni on muuttunut monella tapaa melusaasteeksi, ongelmaksi. Euroopassa jopa yli 10 miljoonaa ihmistä nukkuu yönsä jatkuvasti huonosti melun vuoksi. Ja liiallisen melun aiheuttamat terveysongelmat maksavat yksin Euroopassa kymmeniä miljoonia euroja vuosittain. Melun lisäksi Treasuren mukaan myös se, että olemme kadottamassa kykyämme kuunnella ja varjella itseämme siltä, mitä kuuntelemme, on muodostunut ongelmaksi.

Korvasuojat kauppareissulle?
Treasure esitti tilaisuudessa useita ääniesimerkkejä - yhtenä supermarketin äänet. Miten hirveä taustamelu olikaan ihmisten tavallisessa ruokakaupassa! Miten paljon äänimaailmassa tapahtuikaan! Seuraavalla kauppareissulla oli pakko panna silmät kiinni ja kuunnella, mitä omassa ruokakaupassa tapahtui - ihan mieletön taustameteli sielläkin. Kannattaa testata.

Suomalainen hiljaisuus on ainutlaatuista
Minulla oli ainutlaatuinen tilaisuus keskustella esitelmää edeltäneessä lehdistötilaisuudessa muutaman minuutin ajan Treasuren kanssa. Käytin tilaisuuden hyväkseni kehumalla suomalaista hiljaisuutta. Otin esimerkiksi omat kokemukseni Suomen saariston hiljaisuudesta upean auringonlaskun aikaan tai tummanpuhuvan upean tähtitaivaan alla sekä itärajan tuntuman hiljaiset autiomaat, joissa vain kosken pauhina häiritsee. Olin otettu, kun huomasin, että Treasure hetkeä myöhemmin siteerasi tätä keskustelua esitelmässään.  Hän oli itsekin vaikuttunut suomalaisesta hiljaisuudesta. Se on maailmalla arvostettu osa maamme brändiä.





Rauhoittajana linnut, luonnon lapset
Treasure nosti tuulen, veden ja lintujen äänet esimerkiksi parhaiten rauhoittavasta äänimaailmasta. Jotkut lentokentät ovatkin ottaneet linnunlaulun oleskelutilojen taustaääneksi. Myöhemmin huomasin, että linnut visersivät myös Marimekon Flagship-myymälässä Helsingissä. Lintujen laulu on meille tiedostamaton viesti siitä, että kaikki on hyvin. Uhkaavassa tilanteessa linnut vaikenevat.

Koti on rauhan tyyssija
Tuosta tilaisuudesta lähtien olen tietoisesti halunnut varjella yksityistä äänimaailmaani. Olen osallistunut hiljaisuuden retriitteihin, nauttinut pitkistä kävelyistä hiljaisen luonnon keskellä ja intoutunut tekemään kodistani rauhaisan. Värien ja esineiden harmonia ovat merkityksellisiä. Yksinkertaisuus on osa hiljaisuutta. Vähemmän on enemmän. 



Terveisin,