lauantai 19. toukokuuta 2018

Japanilaisia tunnelmia kirsikankukkajuhlan alla

Helsingin Roihuvuoressa vietetään tänään hanamia, kirsikkapuiden kukkaloiston katselemisen juhlaa.  Aikaisen kevään vuoksi osa kukinnoista on jo pudonnut maahan, mutta silti puistossa on vielä uskomattoman kaunista ja siellä vallitsee rauhaisa tunnelma.

Japanissa hanami on joka vuosi suuri tapahtuma ja juhlinta etenee etelästä pohjoiseen kirsikankukkien myötä. Kirsikat kukkivat Japanissa aikaisemmin kuin Suomessa ja ensimmäiset juhlat järjestetään usein jo maaliskuussa.


Vierailu Roihuvuoren kirsikkapuistossa toi mieleeni matkani Japaniin. Kirsikankukkia en päässyt ihastelemaan, mutta sain Kiotossa osallistua juhlaan, jossa oli paikalla vanhan perinteen mukaisia geishoja. Kokemus oli upea, yksi mieleenpainuvimmista matkakokemuksistani. Ostin muistoksi kimonon, joka on siitä lähtien muistuttanut minua Japanista, kotini seinällä.


Kimono on tehty käsin, Kiotossa, arviolta noin sata vuotta sitten.  Kirjailussa on kauniita kohokuvioita ja paljon eri sävyjä.


Japanilaista yksinkertaisuutta ajatellen, olen laittanut Kimon viereen skandinaavista, yksinkertaista muotoilua edustavan Normann Copenhagenin Krenit-kulhon.


Teräksinen kulho on ulkopuolelta mattamusta ja sisältä kiiltävänä hehkuva japaninpunainen.


Yksinkertaista tyyliä jatkavat pieni apupöytä ja yksinkertaiset japanilaiset ruokailuvälineet.


Tunnelma vaihtuu helposti teeseremonian yksinkertaisuuteen.
Trendikästä olisi tietty myös valmistaa vihreä matcha-latte.


Japanilaisuus on muutenkin kuulunut kevääseeni, sillä sain ystävältäni lahjaksi tänä keväänä ilmestyneen Minna Eväsojan kirjan Shoshin - ajattelijan mieli.


Eväsoja on suuri japanilaisen kulttuurin tuntija ja on ollut mielenkiintoista perehtyä japanilaisuuteen tekstiään lukien. Hänen kirjansa on itsessään jo pieni taideteos. Se on kuvitettu Ateneumin kokoelman japanilaisilla puupiirroksilla.


Lopuksi nostan esiin vielä löytöni tokiolaiselta kirpputorilta - vintage geishalaukun. Ihastuin sen silkkiseen yksinkertaisuuteen, huolellisen tarkkaan työhön ja mustan värin graafisuuteen. Ja mikä ilo oli löytää se pienestä sivutaskusta edellisen käyttäjän pieneen paperikääröön kääritty puinen onnen ornamentti.  Käytän usein tätä hillittyä ja eleetöntä geishalaukkuani. Olen itse lisännyt sen sivutaskuun vielä työkaveriltani saamani origamin.



Palataan vielä kirsikankukkiin, joista koko tämä tajunnan virta sai alkunsa.
Japanilainen kansanlaulu, Sakura-laulu kuvaa Japanin kevättä ja  kirsikkapuiden kukintaa. 



Terveisin,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti