sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Bongan linnan kesänäyttely - La forza del colore

Riitta Nelimarkan huikeassa galleriassa Bongassa voi bongata aina jotain uutta. Kesän näyttely on La Forza del colore - Värien voima. Esillä on mm. monikerroksisia fotomontaaseja sarjasta ”Pehmeys - Les mélodieux”.

New World´s girl Rouge.

Olen pitänyt Riitta Nelimarkan taiteesta ja oivalluksista siitä saakka, kun tyttäreni sai kummiltaan lahjaksi Karmelian ABC -lastenkirjan. Omaperäisen Karmelian hahmo on kiehtova ja täynnä väriä. Nelimarkalla on kyky puhutella ilolla ja huumorilla vakavissakin asioissa.
Viime kesän Bonga-viisitin jäljiltä työpaikkamme seinällä komeilee Riitan  pieni villareliefi Tameless, joka ohjaa meitä kurittomaan suunnitteluun ja luovuuteen.


Karmelian ABC-kirjan kansikuvassa oleva teos

Loviisassa sijaitseva huikea Bongan linna täyttää tänä vuonna 111 vuotta. Riitta Nelimarkka on avannut siitä noin kolmasosan galleriakseen, jossa on esillä yli kaksisataa taiteilijan työtä yli kolmenkymmenen vuoden ajalta: piirustuksia, akvarellejä, taidegrafiikkaa, kollaaseja, villa- ja pellavareliefejä, tekstiilikuvia, maalauksia, taide- ja runokirjoja, valokuvia sekä animaatioita ja uusimpana fotomontaaseja.



Näyttelyssä on esillä video, jossa Riitta Nelimarkka itse esittelee Bongan Linnan historiaa, sen mittavaa kunnostusprojektia ja taiteilijalle merkityksellisiä yksityiskohtia. Katseluun kannattaa ehdottomasti varata aikaa, tarinat ovat mielenkiintoisia.





          Musiikilla on ollut Riitta Nelimarkan elämässä suuri rooli. Äidin flyygeli on taiteilijalle merkityksellinen. Sen muoto toistuu myös monissa töissä.



Tilassa järjestetään usein myös konsertteja.


 Luovuus näkyy Bongan linnassa kaikessa. Rohkeudesa yhdistää uutta ja vanhaa. Ja sijoittaa taidetta kaikkialle. Esimerkiksi VR:n vanha aikatauluteline on eläkepäivikseen päätynyt piirrustusten esittelytelineeksi.









 Bongan saleissa kaikki sointuu yhteen. Elämänilo on näyttelyn juoni.



Ja huumori kukkii.


 Hugo Simberg pastissi "Täältä muinaisuuteen” villareliefi.





Takan päällä on teos sarjasta ”Se Villan parturit”, johon kuuluu pieniä patsaita villasta ja puusta.






Talvipuutarha kuuluu yleisölle avattuihin tiloihin. Joskus myös muut, taiteilijan yksityiskäytössä olevat ateljeetilat avataan yleisövierailuja varten


  Kaikki on harkittua, pieniä yksityiskohtia myöten.
Seinätapetit ovat käsin maalatut.

















 Näyttelystä voi myös ostaa Nelimarkan töitä ja kirjoja.


Galleria on avoinna yleisölle viikonloppuisin ja ryhmille tilaukseta sopimuksen mukaan myös muulloin.


Jos Bongan linna kiinnostaa, voit lukea lisää edellisestä visiitistäni Bongaan. 
Prinsessat Maailmalla -matkablogissani olevaan postaukseen pääset tästä.


Terveisin,




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti