torstai 28. kesäkuuta 2018

Fiskarsin Summer Housessa inspiroivia, taiteilijoille loihdittuja kesähuoneita

Kesäretkellämme piipahdimme Fiskarsin iki-ihanan ruukkialueen kesänäyttelyssä - Summer Housessa. Näyttely esittelee yhdeksän muotoilijan näkemyksia heidän ihailemiensa suomalaisten taiteilijoiden kuvitteellisista kesähuoneista. Jo itse näyttelytila on kaunis ja vaikuttava. Johanna Laajisto on sen suunnitellut Fiskarsin vanhaan viljamakasiiniin.



Tilan avaa Samu-Jussi Kosken Veranda. Taiteilija valitsi esineistönsä Nikarilta Tove Janssonin maailmaan - yksinkertaisia, aitoja ja kauniita esineitä.


Suunnittelijat Aalto+Aalto vievät ruokailutilassaan Iittalan ja kuvataiteilija Sasha Huberin maailmaan.




Man Yau rakentaa Artekin henkeen kesäolohuoneen kuvataiteilija Howard Smithille ja Fiskarsissa työskentelevälle keramiikkataiteilija Erna Aaltoselle.








Makuuhuone oli yksikertaisuudessaan yksi suosikeistani. Siinä Ulla Koskinen nosti esiin Annon pellavatekstiilit. Hän on omistanut huoneen taiteilija Helene Schjerfbeckille, joka on ollut hänen oman työnsä innoittajana. Tunnelma on samaan aikaan vahva ja herkkä, minimalistinen ja täyteläinen.






Kuvataiteilija Rauha Mäkilälle suunnittelemassaan takkahuoneessa Tero Kuitunen yhdisti Hakolan modernit design kalusteet Afrikan savannien tunnelmaan. Samaa värikylläisyyttä edustaa myös Rauha Mäkilän taide. Ihana matto on Minni Havaksen.





Saunassa Aoi Yoshizawa rakensi harmonisen tunnelman Lapuan Kankureisen tekstiileistä. Innoittajana oli Tapio Wirkkalan puoliso, keraamikko Linnea Rut Bryk, joka tunnetaan yhtenä suomalaisen keramiikkataiteen uudistajana. Keramiikkataiteesta tulivat mukaan pienet yksityiskohdat ja värivalinnat.






Linda Bergroth rakensi graafisen kesäkeittiönsä Fiskarsin astioista Vuokko Nurmesniemelle. Vieraanvaraisuus ja yhteisöllisuus olivat suunnittleun lähtökohtina.




Susan Elon kylpyuone syntyi japanilaiselle muusikolle Ryuichi Sakamotolle Woodion puisista allaskalusteista. Elo tarjosi elämyksen myös korville, sillä tilassa soi hiljaa Sakamoton moderni musiikki.



Susanna Vento omisti hurmaavan viherhuoneensa suomalaisen taiteen mesenaatille Maire Gullichsenille. Huoneessa on läsnä rauha ja järjestys sekä Fiskarsin modernit puutarhatyökalut.





Näyttely päättyy myyntitilaan, josta voi hankkia mukaansa näyttelyssä esillä olleita tuotteita.



Itse ihastuin ikihyvikseni Minni Havaksen värikkäisiin huopiin.


Summer House näyttely on avoinna 16.9.2018 saakka päivittäin klo 11.00-18.00.
Fiskars on muutenkin kiva kesäretkikohde, joten suosittelen lämpimästi.





Terveisin,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti