keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Sauna valmistautuu juhannukseen

Syreenit ja juhannusruusut ovat alkaneet kukkia, miksi ei siis saunakin valmistautuisi jo juhannukseen. Vähän viileämpänä iltana on ihan mukavaa lämmitellä saunan lämmössä ja rentoutua.
Vanhaa saunaa ei hetkessä voi muuttaa moderniksi, mutta sitä voi somistaa pienillä asioilla.



Kulahtaneet laudeliinat ja saunatyynyt saivat lähteä ja tilalle hankittiin tyttären kanssa uudet.
Finlaysonin Tamminiemi-saunatekstiilit väittävät olevansa Suomen virallisin saunamallisto. Ne on toteutettu yhdessä Kansallismuseon kanssa, ja ne ovat saaneet inspiraationsa Tamminiemen saunasta.

Laudeliinojen kaksi raitaa on suunniteltu Kansallismuseon kokoelmista löytyneiden pyyhkeiden raitojen ja Tamminimen saunan ovenkahvan punotun kuvio mukaan. Viehätyin paitsi tarinasta, myös malliston yksinkertaisesta ja selkeästä linjasta. Materiaali on puoliksi pellavaa ja puoliksi puuvillaa.


Juhannussaunan kuuluu tuoksua tuoreelle koivuvihdalle. Tyttären kanssa kerättiin muutamia tuoreita koivunoksia, mutta vielä ei tohdittu vääntää koko vihtaa - se saa odottaa keskikesän juhlaa. Saunaan sen sijaan ostettiin jo valmiiksi koivuntuoksuiset saippuat ja kesäshampoot.


 Kiukaalla olevaan löylyn henkeen voi halutessaa tipauttaa tilkan koivutuoksua.






Saunan edustalla kukkivat ja huumavasti tuoksuvat syreenit vaikuttivat omalta osaltaan myös saunavalintoihin. Ehdolle pääsi puutarhalta tuoksuva kylpysaippua.
Tiukka saunatonttu valvoo, että hiukset peitetään huolella pellavamyssyyn ja iho harjataan karkealla Tamminiemi-sarjaan kuuluvalla saunakintaalla.


Saunaterassin kupeessa kukkivat myös ensimmäiset ruusut ihanassa väriloistossaan.
Ne, jotka yleensä avautuvat nupuistaan vasta juhannukseksi.


 Ne innoittivat saunojien iltapalaa: näkkärin päälle herkuttelujuustoa ja  
kotimaista ruusuhyytelöä.


Saunajuomaksi kuplivaan veteen sekoitettua seljamehua.


Uutta helleaaltoa, juhannusta ja ahomansikoita odotellessa.



Terveisin,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti