kotiliesi

lauantai 27. lokakuuta 2018

Halloween kurpitsat innoittavat

Halloween on meillä kurpitsajuhla. Pari viikkoa sitten kaiversimme muiden mukana kurpisalyhtyjä synttärijuhlissa pienen päivänsankarin iloksi. Tänään upposimme K-kaupan kurpitsalaariin haalimaan yhtä jättikurpitsaa omalle pihalle. Löytyihän se.


Halloweenia vietetään perinteisesti lokakuun viimeisenä päivänä, joka tänä vuonna on keskiviikkona.
Jotkut varmasti viettävät sitä jo tänään ja jotkut vasta perjantaina 2.11, pyhäinpäivän alla. Meillä ei juhlaa sen kummemmin tänä vuonna vietetä, mutta kurpitsalyhdyt sytytetty pihalle jo tänään.


Nämä lyhdyt ovat todistaneet lasteni halloween juhlia vuosien saatossa. Ne eivät ole säikähtäneet nakkisormia tai kummittelevia vieraita - toisin kuin minä itse. Koristekurpitsat ovat enemmän minun heiniäni.


Tyttäreni innostui tänä vuonna tammenterhoista ja niitä on kerätty pariinkin otteeseen. Toimivat hyvin koristeina ja korujen innoittajana. Osa kuitenkin päätyy maahan kasvamaan isoksi tammeksi.


Moskovassa Four Seasons -hotelli osaa ottaa kaiken irti syksystä ja sadonkorjuusta. Syntyi hieno kurpitsailottelu - mitä eläimiä sinä bongaat?


Balmuirin kynttilän valossa on rauhaisaa laskeutua iltaan - tarjolla on punaviiniä ja uunissa paahdettua myskikurpitsaa.


Hyvää Halloweenia,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti