sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Lintujen kanssa lounaalla Pihabongauspäivänä

Birdlife Suomi järjesti tänäkin vuonna tammikuun viimeisenä viikonloppuna Suomen suurimman lintutapahtuman, Pihabongauksen. Siihen voivat osallistu kaikki tarkkailemalla lintuja tunnin ajan kotipihalla tai muualla lähiluonnossa.

Me aloitimme Pihabongauksen jo aamulla, aamiaispöydässä, josta on suora näkymä lintusyöttämöömme. Kun luonto valkeni sinisen hetken jälkeen saimme aamiaisvieraiksemme kaikki tutut ystävämme. Kirjasin ylös lajit ja lähetin tiedot nettilomakkeella. Birdlife kerää pihabongauksen tuloksista arvokasta tietoa talvisen linnuston muutoksista. 


Pihabongaus jäi kuitenkin päälle ja huomasin, että lintujen ateriointitahti on sama kuin meillä. Kun olin kattanut keittokulhot lounaspöytään, saapuivat myös linnut ruokintapaikalleen. Ja taas päästiin niitä ihastelemaan. Nyt otin myös kameran esiin ja päätin ikuistaa yhteisen lounashetkemme.
Huomasin myös, että siinä missä meidän katseemme tähysi ulos luontoon, tulvi luonto sisään ihanana heijastuksen lasipöydässämme.


Punatulkku on suosikkini jo lapsuuden talvista ja sen näkeminen ilahduttaa aina. Auringokukan siemenet ja murskatut maapähkinät ovat punatulkun herkkuruokaa.



Päivän aikana bongasin kaksi punatulkkupariskuntaa ja lisäksi kaksi punarintaista urospunatulkkua.


Lintusyöttämömme lintulautamökit muistuttavat muodoltaan Vanhan Porvoon ranta-aittoja ja siksi olemme ne valinneet Porvoon kotimme pihaan. Lintujen ruokinta on aikanaan alkanut yhdestä lintulaudasta, mutta innostuksen myötä sitä on laajennettu.

Science-lehdessä esitetyn tutkimuksen mukaan linnut, jotka saavat hyvän talviruokinnan, jäävät pesimään ruokinta-alueelleen ja saavat myös enemmän poikasia. On mukavaa ylläpitää pihapiirin linnustoa!


Ihanat närhet pelmahtivat paikalle niin, että lumi pöllysi lähikuusen lehvistä, kun linnut pyrähtivät lentoon ja laskeutuivat majesteetillisesti ruokintapaikalle. Ensin turvallisesti puuhun ja vähän myöhemmin lintulautoihin. Kaikkiaan kolme närheä näyttäytyi tänään.


Lunta on paljon myös lintulautojen katoilla.


Uusin hankintamme täksi talveksi oli korkea lintulauta. Se on erityisesti tiaisten suosiossa. Paikalla tänään ainakin kuusi talitilaista, kaksi sinitiaista ja yksi hömötiainen. Vakiovieras töyhtötiainen ei halunnut osallistua bongauspäivään.


Bongauksen kruunasi punapäinen käpytikka, joka aamiaisen syötyään palasi myös lounaalle rasvapallojen ääreen. Tikka naamioituu hyvin kuvaan ja onneksi se viihtyi aterialla niin kauan, että sain sen kuvatuksi. Samaan aikaan jokaisessa lintumökissä oli punatulkku aterialla.


Lisätietoja Pihabongauksesta: https://www.birdlife.fi/tapahtumat/pihabongaus/

Tämän vuoden pihabongauksen tuloksia koko Suomessa:
https://www.tiira.fi/pihabongaus_2019/tulokset.php


Terveisin,
PS. Postaukseen ei liity kaupallista yhteistyötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti