Retkemme alkoi Pehtoorin Perikunnan antiikkiliikkeestä, jonka edessä vierijoita kutsuu ihana pinkki auto.
Kulkumme jatkui jokikatua pitkin, jossa on kaksi antiikkiliikettä.
Kevätaurinko houkutteli kauppiaat laajentamaan esillepanoaan ulos.
Välikadulla on kaupungin hienoin antiikkiliike, johon otetaan tuotteita myyntiin vain valikoivasti. Tavara on laadukasta antiikkia. Saman talon toisessa päässä, galleria Rahling tiloissa myydään ainakin lauantaisin keittiöhenkisiä tuotteita.
Shoppailun lomassa oli aika piipahtaa myös suosikkikahvilaamme Café Postresiin.
Tyylikkäästi sisustettu interior on myös silmänruokaa.
Ilolla huomasin, että eilen illalla nyrkkeilyn höyhensarjan maailmanmestaruutensa uusinut Eva Wahlström saapui myös oman seurueensa kanssa nauttimaan brunssista ja erityisesti sen pannareista. Ottelussa saadut ruhjeet näkyivät kasvoilla, mutta voittajan oli helppo hymyillä porvoolaisille.
Rihkamatorin laidalla sijaitseva Pentikin myymälä on aina tietty must. Kallio-sarjan vaaleanpunainen sävy sai minut tänä keväänä koukkuun ja hankin pääsiäiseksi keittiokulhot. Tänään mukaan tarttui kauden uutta pionikangasta pöytäliinaksi.
Ostoslistallani oli myös rouheista ja elämää nähnyttä rautaa. Sitä löytyikin Porvoon Wanhasta Rautakaupasta.
Vanhasta asemarakennnuksesta evakkoon joutunut myymälä haki leikkimielisen tarinan mukaan tiloja kartanosta ja kapsahti kellariin. Liikepaikka on varmasti hyvä, suosittujen kauppojen kupeessa ja parkkitilaakin on riittävästi. Palvelu ystävällistä ja tarjolla on vaikka mitä.
Myös havittelemani ruosteinen pelti.
Terveisin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti