sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Rajakylän tontut ja kevään merkit pihapiirissä

Tänä viikonloppuna kevätaurinko suosi paitsi kotimme asukkaita, myös koko pihapiiriä. Hauskaa oli huomata, että tontin rajapyykin viereen ryhmittyneet pihatontut tulivat esiin uudessa valossa auringonsäteiden osuessa niihin.


"Rajakylän tontut", kuten me niitä kutsumme, saapuivat kotimme ystävien hupilahjana vuosia sitten. Pippua polttava Belssasar, kirjaviisas Petrus ja määrätietoinen Natanael oli helpompi nimetä kuin  sijoittaa modernia suosivaan pihapiiriimme. Lopulta ne löysivät kodin tontin rajapyykin vartijoina ovat ovat tätä tehtävää uskollisesti suorittaneet vuodesta toiseen. Ja aina välillä ne yllättävät myös meidät ja tuovat hymyn huulille.


Muutenkin pihapiirin kevät edistyy hienosti. Kotimme piiloutuu metsään rajoittuvan rinteen suojaan, mikä antaa meille loistavan tilaisuuden seurata erilaisia luonnonilmiöitä ja eläimiä.


Maaliskuun hankikanto on kadonnut ja heti kun on ollut muutama yö ilman pakkasia, luonnon elinvoimaa ei voi pysäyttää mikään. Narsissit puskevat läpi maan uumenista.


Lintusyöttämömme, josta on tullut myös pihaoravien turvapaikka on erityisesti puoliskoni huolenpidon kohde. Pihapiirin linnut tuottavat paljon iloa, 
mutta niistä täytyy pitää huolta myös talvella. Lumet ovat nyt sulaneet ja pian linnut ja oravat saavat ruokansa luonnosta,

Porvoon ranta-aittoja muistuttavat pöntöt ovat jo elämää nähneet ja aamulla päätimme uusia ne ensi talveksi. Valmistajakin löytyi netin kautta helposti.


Pari kevättä sitten meistä tuli mehiläisten kasvattajia. Ensin oli yksi pesä ja viime keväästä kaksi.
Talvipakkasten ajan pesissään, kaikessa hiljaisuudessa lumikinosten alla itselleen lämpöä tuottaneet mehiläiset ovat myös havahtuneet kevääseen. Kevät on kutsui pääsiäisen aikaan puhdistuslennolle ja tänään aurinko innoitti niitä jo tähyilemään luontoon pesien läheisyydessä.


Tällä menolla ei mene enää kauan, kun etupihan krookukset alkavat kukkia. Miten ihanaa kevään ihmeitä onkaan odottaa!



Pidetään pilke silmäkulmassa!


Kaunista kevättä,



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti