sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Designelämys Sarpaneva näyttelyssä Designmuseossa

Timo Sarpaneva oli yksi suomalaisen lasitaiteen ja designin suuri nimi. Hän aloitti uransa graafikkona ja päätyi Iittalan suunnittelijaksi. Hän  suunnitteli Iittalan i-logon. Selkeäksi ja yksinkertaiseksi, verenpunaiseksi. Sarpaneva nousi nopeasti kansainväliseen kuuluisuuteen ja työskenteli paljon Italiassa, Venetsian Murano-saaren lasistudioissa. Helsingin Designmuseo on nyt koonnut hienon näyttelyn taitelijan elämäntyöstä.


Lasitaiteen lisäksi näyttelystä löytyy taitelijan suuri Ikonostaasi. Teos on rakennettu loppuunpalaneista puumuoteista, joita on käytetty Finlandia-sarjan lasiesineiden valmistuksessa.


Pinkki Faba (Papa) on syntynyt monien lasiveistosten tapaan Muranossa, Venetsiassa.




Sarpaneva kuvili näyttelyn videolla työtään. Hän kertoi lasiveistosten syntyvän aina tehtaalla, yhteistyössä puhaltajien kanssa. Lasiveistos ei ole koskaan voi syntyä valmiiksi suunnittelupöydällä. Lasi on myös materiaalina sellainen, että se muotoutuu vapaana ja auttaa löytämään prosessissa uusia ja toimivia sovelluksia.


Sarpaneva kokeili mielellään erivärisiä laseja ja yhdisteli niitä.


Veistoksellinen Lansetti-sarja on vuodelta 1955.


Suomen saariston inspiroimina syntyivät Archipelago- ja Jurmo-sarjat.


Värilliset Blues-maljat noudattavat Jurmon muotomaailmaa.


Suomalaisten rakastamia Festivo-kynttilänjalkoja on valmistettu jo miljoonia ja ne ovat tuotannossa edelleen. 


Alun perin Sarpaneva suunnitteli Festivon veljeskuntasa viinilasin jalaksi. Veljeskunnan joululounaille tarvittiin suuremmat viinilasit - Sarpaneva suunnitteli lasin, johon mahtui puoli pulloa punaviiniä. Myöhemmin syntyi ajatus tehdä lasin jalasta kynttilänjalkoja. Ja pari vuotta sitten kynttilänjalkaa on vielä täydennetty metallisella osalla, johon kynttilä istuu tukevasti.


Sarpanevan käyttötaidetta monessa suomalaisessa kodissa ovat myös hänen valurautapatansa.


Saksalaisen Rosentahlin posliinitehtaan studio-line mallistoon Sarpaneva suunnitteli graafisen ajattoman Suomi-astiaston, jossa hän yhdisti peilinkirkkaan teräksen ja huippulaatuisen valkoposliinin. 1976 suunniteltu astiasto on edelleen tuotannossa.

Sama muotokieli toimii myös Suomi terassarjan kattioissa ja teakvartisissa Fondue-astioissa.


Monissa kodeissa tuttuja ovat myös Sarpanevan modernit teräslautaset ja lasinaluset, jotka ovat yhä Iittalan tuotannossa.


Designmuseon Timo Sarpaneva -näyttely on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. 
Se on auki 23.9.2018 saakka. 


Terveisin,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti